Lukijalle

Käsissäsi on perhokalastusopas, jonka tarkoituksena on luoda läheinen suhde harrastuksesi ja ehkä maailman parhaimman lohijoen, Tenon välille.
Oppaan siemenet ovat syntyneet Tenon rantamilla, kalastettaessa tai pelkästään seuratessa joen elämää ja lohen kiertokulkua elämänsä virrassa, suhteessa, joka on ollut pitkä, mutta kiihkeimmiltä hetkiltään silti liian lyhyt.
Tuossa suhteessa syntyvät ikimuistoiset tapahtumat, kohtaamiset lohen kanssa, ovat kokemuksina sellaisia, joita voi suositella kokeiltaviksi toisillekin perhokalastajille.
Idea Tenon Alakönkään perhokalastusoppaasta syntyi helmikuussa 1999 lohen perhokalastukseen liittyvän virikepäivän jälkeisissä tunnelmissa. Ideoinnin yhteydessä määriteltiin oppaan kohteeksi Alaköngäs, josta oppaan laatijoiden kokemukset ovat peräisin.
Aiheen käsittelyssä on tarkoitus ollut madaltaa kynnystä lähteä tutustumaan Tenoon riippumatta pitkistä etäisyyksistä. Kalastusmatka Tenolle edellyttää suunnittelua, majoitusvarauksia ja välinehankintoja toteutuakseen halutulla tavalla. Kalastustapahtumaan liittyvä liittyvää ympäristöä itse pyyntipaikkoineen on haluttu kuvat siten, että alueeseen perehtymätönkin pystyisi hakeutumaan matkallaan niihin pyyntikohteisiin, joissa voi itse kokea tai nähdä jonkun muun kokevan kalastusmatkansa täyttymyksen.
Oppaan syntymiseen liittyy määrätynlainen kuitenkin positiiviseksi luokiteltava hulluus, jolla voi kokeilla myös omia rajoja, hakea uusia ulottuvuuksia. Oppaassa ei ole pyritty täydellisyyteen, koska yhtä oikeaa täydellisyyttä ei ole, jokainen perhokalastaja kokee joen eri tavalla, pyytää lohta eri tavalla, jopa toisissa paikoissa. Pyrkimyksenä on ollut todellisuuden kuvaaminen, koska täydellisyyttä lohen kalastuksessa ei ole ja jos on, menee siitä mielenkiinto. Kun harrastaa lohen perhokalastusta, huomaa aina uusien asioiden ja piirteiden tulevan esille, näiden hallinnasta kehittyy eräänlainen ammattitaito vuosien varrella. Tavoiteltaessa tuota äärellistä ammattitaitoa tulee aina muistaa nöyryys luonnon - joen - lohen ääressä.
Kiitämme yhteistyöstä ja myötämielisestä suhtautumisesta Lapin TE- keskuksen maaseutuosaston kalatalousyksikköä, kalatalousjohtaja Olli Tuunaista, RKTL:n Tenojoen tutkimusaseman tutkijaa Maija Länsmania ja kaikkia kalastajia, joiden kalastuksenhoitomaksujen tuloksena on tämä opas syntynyt.

Nivalan Urheilukalastajat ry
Teksti: Asko Jaakola
Kuvat: Asko Jaakola ja Keijo Torssonen

Tätä opasta painettiin vuonna 2000 rajoitettu määrä, kirjana sitä ei ole enää saatavana.

© Asko Jaakola


 

Teno, maailman paras lohijoki?

Tenojoki laskee Norjan Finnmarkissa Jäämereen ja muodostaa myös luonnollisen rajan Suomen ja Norjan välille. Valtakuntien välinen raja määritellään joessa sen syvimmälle kohdalle eli väylälle.
Tenojoen vesistössä on arviolta noin 1100 km lohelle nousukelpoista joki- tai purouomaa. Tärkeimmät lisääntymisalueet ovat pääuoman, Inarijoen ja Utsjoen lisäksi Norjan puoleiset Jiesjoki ja Karasjoki.

Tenojoen lohen syönnösvaellus meressä kestää 1 - 5 vuotta. Nousulohista 60 prosenttia on tilastojen mukaan yhden merivuoden lohta eli tittiä, 10 prosenttia kahden merivuoden lohijalaksi luokiteltavaa kalaa ja 20 prosenttia kolmen merivuoden ikäistä loheksi luokiteltua kalaa. Parisen prosenttia nousulohista on käynyt jo aikaisemmin kudulla.
Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen Tenojoen tutkimusasema Utsjoella seuraa lohikantojen tilaa saalis- ja kalastustilastoilla. Seurantatietojen keräämiseen velvoittavat Suomen ja Norjan väliset kalastussopimukset ja NASCOn ( Pohjois-Atlantin lohensuojelujärjestö) sopimus.
Kalastustilastot perustuvat myytyihin kalastuslupiin, joista selvitetään vuosittain mm. kalastajaryhmittäin kalastajamäärät, myydyt kalastusvuorokaudet ja niiden ajallinen painottuminen kalastuskaudelle. Saalistilastot perustuvat saaliskyselyihin, joita lähetettiin esim. vuonna 1997 tuhannelle satunnaisesti valitulle kalastusmatkailijalle. Saalistietojen palautus oli kyseisenä vuonna 58 prosenttia.
Kalastusmatkailijoiden määrä vuonna 1997 oli noin 5000 ja he lunastivat 16300 vuorokauden kalastusluvat, vuonna 1998 kalastajien määrä kääntyi lievään nousuun, 5759 kalastusmatkailijan voimin lunastettiin 18700 lupaa. Kun vertaa lupamääriä huippuvuoden 1993 lähes 30000 lupaan on vähentyminen ollut merkittävää.
Eräs toinen tieteellisestikin arvioitu tilasto kertoo Tenon saaliin vaihtelusta seitsemän vuoden jaksoissa, saalistilastoista voi päätellä tuollaisen syklin olevan todellinen, sen sijaan vuotuisen poikastuotannon vaikutus odotettavissa oleviin saaliisiin ei ole suoraan johdettavissa, koska poikaset viettävät joessa 2- 7 vuotta.


 

Gyrodactulys salaris

Tenojoki on Näätämön ohella ainoa Suomen joista, johon Atlantin lohi voi nousta jatkamaan sukuaan tulevien kalastajasukupolvien iloksi ja nautinnoksi. Tätä ainutlaatuisuutta on syytä vaalia ja varjella.
Ihmiselle vaaraton lohiloinen, Gyrodactulys salaris, joka on jo tuhonnut lukuisan joukon norjalaisten jokien Atlantinlohikantoja on uhkana myös Tenon lohelle. Itse loinen on kalan pinnalla elävä puolen millin pituinen loismato, jonka lisääntymiskyky on valtava. Yksi loinen voi kuukaudessa tuottaa jopa 5 miljoonaa jälkeläistä.
Koska loinen voi levitä kosteiden haavien, kahluukenkien ja muiden kosteiden välineiden mukana tulee jokaisen kalastajan omalta osaltaan huolehtia, ettei välineittensä välityksellä tahtomattaan kuljeta loista Tenolle. Parhaiten tämä varmistuu sillä, että huolehtii välineiden kunnollisesta kuivatuksesta pyyntikautta edeltävän talven aikana ja myös sillä, ettei ainakaan lohenkalastukseen tarkoitetuilla välineillä pyydä muualla kuin Tenolla. Epävarmuutensa voi poistaa desinfioimalla kaikki kalastuksessa käytetyt välineensä Utsjoen tulliasemalla tai Inarin kalasatamassa sijaitsevissa desinfiointiasemissa.
Tenon lohen perimää uhkaa myös Norjan merialueella, Tenovuonossa lisääntyvä merilohen "kassikasvatus". Kassikasvatusaltaista karkuun päässeet "lohet" voivat vaikuttaa asiantuntijoiden mukaan heikentävästi aidon tenolaisen lohen perimään. Tenojoen vesistöalueen lohen perimän taltiointi on aloitettu v. 1993 ns. geenipankkiin Inarin vesiviljelyn tiloihin. Tavoitteena on tallettaa 1450 koiraslohen maiti. Tenojoen lohen emokalaparvet on suunniteltu perustettavaksi vuosina 1994-1997 erikseen Tenon pääuoman ja sivujokien kannoista. Vuoden 1997 lopussa kasvatuksessa oli lähes 15000 eri-ikäistä lohenpoikasta.


 

Älä levitä loista!!

Älä vapauta elävää kalaa Jäämereen laskevien jokiemme vesistöihin!
Älä laske toisesta vesistöstä pyydetyn kalan perkuuvesiä tai -jätteitä Jäämereen laskevien jokiemme vesistöihin!
Älä kalasta toisessa vesistössä käytetyillä kosteilla kalastusvarusteilla tai -välineillä Jäämereen laskevien jokiemme vesistöissä!
Älä laske toisesta vesistöstä peräisin olevaa vettä Jäämereen laskevien jokiemme vesistöihin!


 

Ohjeet välineiden kuivaamiseen ja desinfiointiin

Loinen pystyy elämään vuorokausia ilman isäntäkalaa ja voi levitä pelkän veden välityksellä, joten on syytä käsitellä välineensä ja varusteensa, jotka ovat olleet kosketuksessa toisesta vesistöstä peräisin olevan kalan tai veden kanssa jollakin seuraavalla tavalla:

  1. Kuivaamalla

  2. Vuorokausi + 20 °C lämpötilassa, kosteassa ja kylmässä pidempään

    Tunti + 60 °C lämpöisessä saunassa

  3. Pakastamalla

  4. Vuorokausi - 18 °C pakastimessa

  5. Desinfioimalla

  6. Desinfiointiasemilla, Saamensillan tulliasema tai Inarin kalasatama


 

Estä loisen leviäminen

Jos kalastat:

  • Huolehdi, että kaikki kalastusvälineesi, haavit, veneet, vieheet, perhot, perämoottorit yms. ovat täysin kuivia, kuivattuja tai desinfioituja ohjeen mukaan

  • Älä koskaan laske pyytämäsi kalan perkuuvesiä tai -jätteitä toiseen vesistöön

  • Huolehdi, ettei veneesi pilssivesi tai moottorisi jäähdytysvesi pääse siirron yhteydessä toiseen vesistöön

Jos harrastat melontaa:

  • Huolehdi, että kanoottisi tai kumilauttasi on täysin kuiva, ennen kuin jatkat melontaa seuraavassa vesistössä

Jos harrastat sukellusta:

  • Huolehdi, että sukellusvälineesi, märkäpukusi ja muut varusteet ovat täysin kuivia ennen kuin sukellat seuraavassa vesistössä

Jos olet karavaanari:

  • Älä tyhjennä asuntovaunusi tai -autosi talousvesiä vesistöihin vaan imeytä vesi maahan riittävän kaukana vesistöstä ja rannasta

Jos olet lentäjä:

  • Älä pumppaa lentokoneesi ponttonivettä Jäämereen laskeviin vesistöihin. Käytä kanistereita ja imeytä vesi riittävän kauas vesistöstä ja rannasta

Jos et ole ehdottoman varma välineittesi vaarattomuudesta, käytä hyväksesi Utsjoen ja Inarin desinfiointiasemia Suomen puolella tai vastaavia Norjan puoleisia asemia.

etusivulle

© Asko Jaakola

Kalastuksen säännöt

Kalastajat Tenon vesistöalueella luokitellaan paikallisiin ja ulkopaikkakuntalaisiin pyytäjiin, joita koskevat erilaiset säännöt, ulkopaikkakuntalaisia kutsutaan myös kalastusmatkailijoiksi. Kalastusmatkailijaa koskeva Tenon kalastuskausi alkaa kesäkuun 1. päivänä klo 19.00 ja päättyy elokuun 20. päivänä vastaavaan aikaan, elokuun 20 päivänä hankittu kalastuslupa mahdollistaa pyynnin luvan loppuun klo 19.00 - 24.00 samaisena päivänä, lupa maksaa myös rantakalastuksessa 20 euroa. Tenojoki rauhoitetaan kaikelta kalastukselta vuorokaudeksi aina sunnuntai-illasta klo 19.00 maanantai-iltaan klo 19.00 saakka.

Yleisimmät kalastustavat Tenolla ovat erityisesti paikallisten kalastajien suosima lohensoutu, heittokalastus vieheellä rannalta ja rannalta tapahtuva perhokalastus. Lohen soudussa käytetään houkutteena viehettä, vaappua ja perhoa. Soutupyynnin rajoitukset ovat soutuaikaan kohdistuvia, soutupaikkaan kohdistuvat rajoitukset tulevat vastaa soudettaessa verkkojen tai patojen läheisyydessä. Vieheenheiton rajoitukset kohdistuvat paikkaan, koska viehekalastus on sallittua rajoitetulla alueella Alakönkäällä ja Yläkönkäällä sekä Inarijoessa Matinkönkäässä ja sen yläpuolella.
Niin viehekalastusta kuin muutakin kalastustapaa koskeva kalastusasetus (25.8.1997) kieltää "rokastamisen" eli kalan ulkopuolelta tapahtuvan tartuttamisen, Alakönkään viehekalastuksen aluerajoitus on seurausta edellä esitetyn kalastustavan käytöstä, joskaan Torniojoellakaan ei oltu yhtään huonompia rokastuksen käytössä.

Perhokalastus Tenolla luokitellaan rannalta tapahtuvaksi kalastukseksi, vaikka itse pyynti tapahtuukin usein vedessä kahlaten.
Kalastettaessa soutamalla vuorokauden kalastuslupa maksaa 35 € henkilöltä ja rannalta kalastaminen maksaa 20 € vuorokaudelta niin viehe- kuin perhokalastuksen osalta, Matinkönkäässä ja sen yläpuolisella alueella Inarijoessa lupa maksaa 10 € vuorokaudelta, alueella voi heittää myös viehettä.
Soutukalastuksen sääntö muuttui kesälle 2001, pitkään pelkässä yötuurissa olleet soutajat pääsevät jatkamaan tuuriaan pitkälle iltapäivää - soutu alkaa kalastuspäivinä klo 21.00 ja päättyy kyseisen lupavuorokauden osalta seuraavana päivänä klo 14.00. Muutos mahdollistaa soutamisen kaikkina kalastuspäivinä eli kuutena päivänä viikossa - tietenkin hankittua kalastuslupaa vastaan. Samaan ruokakuntaa eli perheeseen kuuluva voi hankkia yhtä "päälupaa" vastaan edullisempia 5 euron perhelupia - kalastettaessa paikassa, missä päälupa ei ole tarkastettavissa tulee sen kopio olla mukana.

Uutena kalastusmuotona niille nuorille, jotka eivät ole täyttäneet vielä 16 vuotta tulee mahdollisuus heittää perhoa heittokoholla ja virvelillä, mutta kalastusmuotoa koskevat muutoin perhokalastusta koskevat säännöt ja rajoitukset, jotka on hyvä kussakin perheessä kerrata ellei siitä ole erityistä kokemusta. Eräänä keskeisenä perhokalastukseen liittyvänä sääntönä tulee perhoa heittää ilman heittopainoa - yli 16 vuotiaat huomioikoon tämän säännön, se ei ole muuttunut miksikään. Oppaan lopussa käsitellään perhokalastusta koskevia rajoituksia, jotka kannattaa tässä uudessa kalastusmuodossa kerrata. Perhokalastuksessa ja heittokohokalastuksessa sovelletaan edullisempaa ruokakuntakäytäntöä lupaa hankittaessa, kuitenkin tulee muistaa ottaa kopio siitä isäukon "pääluvasta", jos vaikka soutaa ja toinen kalastaa toisessa paikassa vaikkapa rannalta.

Kalastukseen liittyy muutamia erityissääntöjä, kalastettaessa rannalta joutuu pyytäjä väistämään soutamalla pyytävää, koska soutajilla on etuajo-oikeus pyydettäessä samaa paikkaa.
Lohen pyyntiin liittyy vastaavasti rajoituksia soudettaessa pyynnissä olevan verkon ja padon läheisyydessä. Kutakin kalastustapaa koskevat säännöt tulee aina selvittää ennen kalastusta.


 

Alakönkään koskialue

Alakönkään lähes 6 km:n koskialue antaa monipuolisen mahdollisuuden harrastaa lohen perhokalastusta, alkukesästä uppoperholla ja myöhemmin heinä ja elokuulla pintaperholla. Oppaassa esitellään tärkeimmät pyyntipaikat ja annetaan ohjeet pyyntipaikkojen valinnasta eri veden korkeuksilla. Alakönkäällä sijaitsee Tenon ainoa pyyntäjämäärällä rajoitettu ns. Boratbockan perhokalastusalue.

Alakönkään perhokalastus on luonteeltaan lähes jatkuvasti liikkeessä olevan nousulohen kalastusta, vasta lähestyttäessä kalastuskauden loppua lohi siirtyy oleilemaan kutualueilleen, puolustaen voimakkaasti reviiriää, asentoaan.

Alakönkään perhokalastuksessa on tärkeää tuntea veden korkeuden vaikutukset kalastuspaikan valintaan, usein käy kuitenkin niin, että huomaa pyytävänsä jo vuosien takaa tutuksi tullutta paikkaa, usein myös liian kauan, koska veden laskeminen on siirtänyt lohen kulkureittiä ulommaksi rannasta tai tyystin eri kohtaan.

Määrätietoisuus kalastuspaikan valinnassa kannattaa, vaikka perhokalastajan tavoitteena ei olekaan saaliin maksimointi, mutta mielihyvää tuottaa kuitenkin luulo itse ratkaisseen jotain tärkeää lohen ottaessa, eläköön tämä luulo.


 

Tenon vuorokausi

Tenolla perinteinen keskiyöllä vaihtuva vuorokausi muuttuu lohestajan vuorokaudeksi, joka alkaa aina klo 19.00 lupavuorokauden alkaessa. Boratbockan perhoalueella vuorokausi alkaa samaan aikaan, mutta se kestää vain 12 tuntia eli aamuun klo 7:ään.


 

Tenon saalissääntö

Tilastollisesti on tutkittu, että soutaen pyytävä saa saaliin kolmea päivää kohden, kun perhokalastaja päässee samaan vasta kymmenen päivän päästä. Kuvastakoon tuo tilasto perhokalastajan pitkää pinnaan, sillä perhokalastusharrastuksen keskeinen kehittyvä henkilöominaisuus onkin nimenomaa pitkäjänteisyys.

Pätevin sääntö lienee, kun saa ensimmäisen lohen Tenosta, on se elämäsi kallein kala. Totuudeksi se paljastuu ennemmin tai myöhemmin, onneksi sitä ei kannata pysähtyä sen perusteellisemmin pohtimaan.

Kalastus- ja lupasääntökeskusteluissa usein tuodaan esille saalismäärän rajoittaminen, mutta ilman tilastojakin näyttää siltä, että joki rajoittaa tilastoista piittaamatta saalismäärää. Saaliitta jääminen kasvattaa sopivasti ihmisen mieltä, opettaa luopumaan turhista odotuksista.

Silti joskus pysähtyy miettimään sitä käsittämätöntä saalishimoa, joka saattaa vallata perhokalastajankin mielen, miksi ottaa saaliiksi tuota jaloa kalaa enemmän kuin on tarve, enemmän sitä kuin minkäänlaisella käsittelyllä saa säilymään, oli kyseessä minkälainen vaakkumipakkaus hyvänsä, kehitellen mahtavia mielikuvia joulun aikana nautittavasta Tenon lohesta, joka jouluun mennessä on härskiintynyt jo luvattoman huonoon kuntoon. Tuntuu kohtuuttomalta aliarvostaa lohta ja itseään kuvatulla menettelyllä.

 Uuteen kalastussääntöön, joka valmistuu sopimusasteelle aikaisintaan vuodeksi 2001 saattaa saaliskiintiö sisältyäkin, alustavia esityksiä on kolmesta lohesta vuorokautta kohden.

Mikäli kuitenkin haluat säilöä lohisaalistasi pitkäaikaiseen säilytykseen, laske lohesta välittömästi tainnutuksen jälkeen veri ja säilö se sellaisenaan tyhjiöpakattuna pakasteeseen. Pyynnin kestäessä voi parhaiten saada lohensa säilymään kostutetussa "jutisäkissä", joka on muistettava pyyntiretkien välillä pestä kunnolla.

Mikä onkaan maukkaampaa kuin tuoreeltaan ruuaksi valmistettu lohi kun sen vielä kiireettömästi ja rauhassa saa nauttia hyvässä seurassa majan hämyssä ja kuinka nuo hetket jäävätkään mieleen pysyvästi

etusivulle

© Asko Jaakola

Käyttäytymisen kultaiset säännöt

Ystävämme, suomalaisen perhokalastuksen "Grand Old Man" Lauri Syrjänen totesi eräässä raportissaan perhokalastajan etiikan vaativan kertausta ja alkoholinkäytön päinvastoin. Eräänä perhokalastuksen perusetiikkanahan on saaliinhimon pidätteleminen, jossa taitolajissa toiset ovat kehittyneet pidemmälle kuin toiset, parhaat kutsuvat saaliinhimon pidättelyään hienolla termillä - catch and release - savoksi käännettynä - piätä ja piästä.

Kun kalastetaan parhaissa kohdin kertyy kalastajia enemmän kuin on poolissa yhtäaikaisia heittopaikkoja, syntynyt ruuhka puretaan laskuja vuorottelemalla. Kalastuspooli ryhmittäytyy vuoroihin siten, että ensimmäisenä pooliin tullut saa aloittaa, seuraavan paikalle saapuneen jatkaessa kunnes kaikki poolia kalastaa haluavat ovat saaneet vuoronsa ja lopuksi tietenkin alusta uudelleen. Tällainen vuorottelukierto saattaa kestää jopa sitkeimpien kohdalla jopa koko vuorokauden. Kun joku lähtee keittämään kahvit tai potut, menettää hän vuoronsa kyseisessä ringissä, samoin käy pyyntipaikkaa vaihtavalle.

Uskaltaako sitä vaihtaa pyyntipaikkaa? Kyllä tohtii, uudessa paikassa voi rohkea kysyä - Kuka on ringissä viimeinen? - niin silloin tiedät heti vuorosi, se on sen viimeisen jälkeen ja pysyy niin kauan kuin paikassa pyydät. Tämä on se yleissääntö, jonka mukaan paikka ringissä määräytyy.

Erityisen kohteliasta on tarjota tulokkaalle paikkaa pyyntiringissä kysymällä porukalta sopiiko heille, jos uusi tulija aloittaa vaikkapa kysyjää ennen.

Edelleen on kohteliasta jättää oma vuoronsa väliin ja tarjota seuraavalle oma vuoronsa esim. kahvittelutauon ajaksi, tämänlaatuisesta vaihdosta voi palata alkuperäiselle paikalle lepotauon jälkeen. Sopu antaa aina parhaiten sijaa.

Heittorinki pyörii eteenpäin heitto ja askelpari - järjestelmällä, askelpari tässä muodostaa n. yhden metrin etenemisen laskun suuntaan, aloituksessa viivytään hieman pidempää, koska silloin heitetään siima kunkin poolin vakioheittopituuteen. Käytännössä tämä tarkoittaa uutta aloittajaa kymmenen minuutin välein. Kun heittopituus on saavutettu, siirrytään ennen seuraavaa heittoa tuon metrin verran alavirtaan.

Paikoissa, joissa pyydetään vieheellä tai perholla rinki pyörii samalla tavalla, kukin vuorollaan pyytää haluamallaan tavalla. Perhokalastajan tulee huomioida se vieheenheittäjän mahdollisuus heittää ylävirtaan, jolloin voi jättää hieman väliä ennen kuin etenee omaan laskuunsa. Huomioikoon viehekalastaja myös sen, ettei se tarkoita suinkaan sitä, että hän voi vallata koko poolin. Könkäässä useat pyyntipaikat ovat ns. yhden pyytäjän paikkoja, jolloin on syytä vaihtaa uusi yrittäjä varttitunnin välein, tauottaminen parantaa ottimahdollisuutta vaikka sattuisin paikkaan yksinkin.

Kalastuspaikkojen tai -poolien tuntemus on tärkeää myös, ettei tule tehdyksi sitä virhettä, että aloittaa kalastuksen toisen kalastajan alapuolelta samassa poolissa.

Ensimmäisen kalastajan oikeutta kalastaa valitsemansa paikka ensiksi on kunnioitettava, tästä syystä on hyvä ainakin osata lukea jokea pystyäkseen määrittelemään järjellisen pyyntipaikan. Ellei ole varma aloittajan valitsemasta paikasta, laskun pituudesta, tulee kysymällä selvittää aloittajan aikeet ja sopia omasta laskupaikasta taikka vuorosta samassa paikassa.

Muutoin, mikäli tunnet pyyntipaikan ja mikäli paikassa ei ole muita pyytäjiä, voit luonnollisesti paikan pyytää, mutta mikäli rannassa on kalastuksesta kiinnostuneen näköinen porukka, on syytä sopia kohdan pyyntivuoroista, sillä pyynnin tauottamisellekin on perusteensa.

Kaikesta huolimatta jokaisella kalastajalla on samanlainen kalastuslupa taskussaan, sisältämättä kummempia erityisoikeuksia, tämän muistakoon itse kukin kalastaja.


 


 

Suomen liittyessä Euroopan Unioniin astuivat voimaan määräykset ulkomailta tuodun kalan määrästä. Norja jäi unionin ulkopuolelle, jolloin oli kalaa sieltä tuotaessa ei saalis saanut ylittää yhtä kiloa.

Onneksi määräys oli voimassa vain pari viikkoa, mutta sen johdosta syntyi uusi nimike pienelle lohelle, alle kilon painoista kalaa ryhdyttiin kutsumaan "eurotitiksi", erotukseksi normaalille tenolaiselle pienelle lohelle, jota kutsutaan 1,5 - 3 kg:n painoisena titiksi, ( tiddi ).


 

Jokamiehen oikeuksista

Moni muualta paikkakunnalle saapuva kalastaja käsittää poikkeavalla tavalla jokamiehen oikeuden, Tenolla onkin ymmärrettävä ottaa huomioon, että olemme maastollisesti alueella, jonka kasvillisuus on poikkeava ja hitaasti uusiutuva.

Maaperän kuluttaminen jättää vuosiksi merkkinsä maastoon, jolloin maan käyttäminen kulkemiseen, autojen pysäköimiseen vaatii huolellisuutta.

Tärkeää on käyttää niitä polkuja, joita on tallattu jo vuosikausia, polut erottuvat selvästi jäkäläpohjaisesta maastosta, autojen pysäköintiin tulee käyttää vain siihen merkittyjä tai muotoutuneita alueita, eikä niitä ole syytä laajentaa pysäköimällä pirssinsä joka kerta uuteen paikkaan.

Leiriydyttäessä on huomattava, että on tarjolla majoituksen järjestäjän teltta-, asuntovaunukäyttöön varattuja alueita, joista veloitetaan kohtuullisen vuokra. Leiriytymiskelpoinen maa jää sinällään jokamiesoikeuksien ulkopuolelle, koska ne sijoittuvat yleensä lähelle asumuksia, joten on ymmärrettävää mikäli maanomistaja on halunnut eristää soveltuvan alueen järjestetyn leiriytymisen alueeksi.

Erityisesti kalastajien on muistettava, että viedessäsi tarvikkeita, jotka käytön yhteydessä aiheuttavat roskaantumista, roskaat vain omaa reppua, jolla toit tarvikkeet ja täytät yleisiä roskapönttöjä tyhjentäessä tuon oman pöntön. Lasiin ja metalliin pakattuun tarvikkeeseen liittyy myös se etu, että paluukuorma on yleensä keveämpi kuin menokuorma, joten ei jätetä pulloja tai tölkkejä rannoille puhumattakaan kertakäyttöastioistasi.

Alueelle on rakennettu tulipaikkoja kalastajien käyttöön, mutta polttopuun joutuu jokainen järjestämään itse joka tuomalla ne mukanaan tai ostamalla paikkakunnalta omaan tarpeeseensa. Parhaan tulipaikan pitäisi kuitenkin löytyä jokaisen repusta, spriikäyttöinen tai kaasukäyttöinen poltin, jolla saa kahvinsa keitettyä helposti.

Jokamiehen oikeuksien perusteella SAAT;

  • Liikkua jalan, hiihtäen tai pyöräillen luonnossa muualla kuin pihamaalla sekä muilla kuin sellaisilla pelloilla, niityillä tai istutuksilla, jotka voivat vahingoittua kulkemisesta

  • Oleskella tilapäisesti - esimerkiksi telttailla riittävän etäällä asumuksesta - siellä, missä liikkuminenkin on sallittua

  • Kulkea, uida ja peseytyä vesistössä sekä kulkea jäällä

Jokamiehen oikeuksien perusteella ET SAA;

  • Aiheuttaa häiriötä tai haittaa toiselle

  • Häiritä poroja ja riistaeläimiä

  • Kaataa tai vahingoittaa kasvavia puita, ottaa kuivunutta tai kaatunutta puuta, varpuja, sammalta tms. toisen maalta

  • Tehdä avotulta toisen maalle ilman pakottavaa tarvetta

  • Häiritä kotirauhaa esimerkiksi leiriytymällä liian lähelle asumuksia tai meluamalla

  • Roskata ympäristöä, Jätelaki 1072/1993, 19§

  • Ajaa moottoriajoneuvolla maastossa ilman maanomistajan lupaa

  • Kalastaa ilman asianomaisia lupia

Seikkaperäisempiä ohjeita voit selata internetissä, osoitteessa www.vyh.fi/hoito/virkisty/jokamies/sisältö.htm


 

Majoituspalvelut

Lohenkalastuksen myötä Tenojokivarteen on syntynyt riittävästi majoitustarjontaa. Tarjontaa löytyy hotellitasosta, mökkimajoituksesta tietenkin omaan asuntovaunu/ matkailuautomajoituksesta telttamajoitukseen saakka. Valitse itsellesi ja kukkarollesi sopiva majoitus kalastusretkesi keston mukaan. Majoitukseen yleensä kuuluu suihku/saunamahdollisuus, onpa joissakin paikoissa tarjolla ruokailupalveluakin.

Kokemuksesta voi kertoa, että eräs epämiellyttävimmistä majoitusmuodoista on oma teltta, ainakin silloin kun sataa kolmatta viikkoa keskeytyksettä, vitsit on vähissä!

Tenon kalastusretki on aina suunniteltu pitkällä tähtäimellä, monet varaavatkin jo siellä ollessaan seuraavan kesän majoituksen, syytä on ainakin kevät talvella soittaa ja tarkistaa aiotulle retkelle majoituksen saatavuus ja varata se oman ohjelman mukaan, muutama vuosi sitten, kun Tornionjoki oli uudelleen löytämättä, saattoi joutua tarkistamaan majoituksen vuoksi omaa aikatauluaan. Pettymys sinänsä!

etusivulle

© Asko Jaakola

Perhokalastajan varusteet

Mielikuva varusteista syntyy usein pintaperhovarustuksen perusteella, mutta nyt kyse on raskaamman luokan varustautumisesta, varusteita hankittaessa on muutamia asioita syytä huomioida.

Perhokalastajan perusarsenaali kootaan usein perholiiveihin, jotka Tenolla on syytä korvata kelluntaliiveillä varsinkin, jos suunnittelee tavoittavansa lohen kahlaamalla, saattaa nimittäin löytyä se irtokivi, joka antaa kalastajalle kyytiä ja kyyti on sitä mukavampaa, mitä paremmin lusikkareikä pysyy veden pinnalla.

Perholiivin voi korvata takilla, joka toimii vesisateellakin, gore-texillä piristetyt takin ovat käyttökelpoisia, koska ne vedenkestoisuuden lisäksi pitävät tuulen, sillä useimmiten tuulee ja jos tuulee, niin tuulee kylmästi suoraan Jäämereltä.

Alusvaatteeksi suositellaan käytettäväksi ihokosteutta siirtävää kerrastoa, kun käytetään neopreenisia kahluuhousuja. Könkään alueella toki pärjää vaikkapa pitkävartisilla saappaillakin, mutta jos ei ole pelkoa kannattimien irtoamisesta, käytä "neppareita" tai "hengittävämpiä" malleja.

Kalastettaessa varsinaista köngästä ei tarvitse kahlata, vaan varustukseksi riittää tavalliset pitkävartiset saappaat vallan mainiosti, "roipavarsiahan" saa jo huopapohjaisina, jotka pitävät paremmin märillä kivillä.

Useissa paikoissa kahlattaessa on syytä käyttää kunnollista taittumatonta kahluusauvaa, Tenon voimakas virta vaati luotettavat sauvan, jatkomalliset soveltuvat paremmin muualla käytettäviksi.

Pukeutumisen värityksellä on näyttää olevan merkitystä, tulisikin pyrkiä käyttämään tummia tai maastonvärisiä asusteita, koska lohi tuntuu näkevän räikeästi jokea ympäröivästä maastosta poikkeavan värityksen. Ettei käy niin kuin eräälle vaapunheittäjälle, joka ihmetteli miksei hän saa lainkaan kalaa, miehellä oli päässään ambulanssin punainen pipo, sopinee paremmin hirvijahtiin? Tuollainen väritys erottuu liian pistävästi muutoin väritykseltään sopivasta asustuksesta. Pipo sinänsä puoltaa paikkaansa, kuin myös aito karvahattu, tietenkin säästä riippuen.


 

Täysi-istunto

Paras väline pelastusliivien lisäksi on kunnollinen istuinreppu, jonka päällä on mukava istua odotellessaan omaa heittovuoroa. Eihän toki kaikki ole kiinnostuneet seurustelemaan ja kalastamaan samassa poolissa, mutta repun päällä on vaeltavan kalamiehenkin mukava pitää paussia vaellustauoilla. Repussa pidetään riittävää määrää eväitä ja kuumaa tai kylmää juotavaa maun mukaan.

Repussa kulkee mukavasti varavälineet, perhot, kelat varapuolineen, perukesiimat, vara- ja vaihtoheittosiimat.

Kaluston ollessa lohenpyyntiin tarkoitettua "raskasta" välineistöä on turha kuvitella, että sitä kuljetetaan kuten pintaperhovälineistöä. Reppu onkin eräänlainen tukikohta, jossa vieraillaan heittovuoron välillä, kun vaihdetaan perhoa tai siimaa veden virtauksen ja ilmanpaineen perusteella.


 

Kelakuviot

Jos kerrataan lohen perhokalastuksen välineitä, on ensimmäisenä syytä määritellä AFTMA- luokka ( American Fishing Tackle Manufacturers Association) eli amerikkalaisten kalastusvälineiden valmistajien yhdistyksen määrittelemä luokitus. Välineet hankitaan tai valitaan minimiluokan AFTMA 10 mukaan.

Perhokelan osalta luokitus tarkoittaa vähintään 4 tuuman puolanhalkaisijaa, mutta siihen tulisi kuitenkin mahtua väh. 180 metriä ( 200 yards) pohjasiimaa, joka on luokiteltu vähintään 30 lbs, naulan siimaksi. Naulahan tekee vajaat puoli kiloa, joten tuollainen pohjasiima kestää vajaat 15 kiloa, vastaavasti 40 lbs siima lähestyy jo pariakymmentä kiloa. Ajatuksen on, että peruke olisi hieman heikompaa, jolloin vaara arvokkaan heittosiiman menettämiseen ei ole kovin suuri, jos vaan solmut pitää.

Tietenkin kelaan täytyy mahtua myös varsinainen heittosiima, 27 metristä aina 36 metriin mittaisena, pitkien heittosiimojen yhteydessä joutunee rukkaamaan pohjasiiman määrää.


 

Vapar(k)atkaisuja

Perhovavan luokitus taisi selvitä joka kela luokituksen myötä, mutta luokkaleimauksen olisi hyvä olla 10 -12, koska käsitellään raskaampaa märkää siimaa, jolloin luokitus ei vastaa kuivan siiman 10 jalan painoa, jonka mukaan luokka määräytyy.

Vahvalla vavalla työ käy mukavasti laatuunsa ja kalastaja ei väsähdä liian aikaisin. Kunnollinen kahden käden työkalu puoltaa täten paikkaansa.

Perhovavan pituus määräytyy kunkin tottumuksen mukaan, minimimittana kahden käden vavalle voidaan pitää 12 jalkaa, maksimin mitan löytyessä norjalaisten käsistä, 22 jalkaa!. Jos vain joku tietää pitempiä vapoja, Norjassa on niille varmat markkinat!

Jos haarukoidaan tuota väliä, niin 15 jalkaa on sopiva mitta, jolloin voidaan olettaa sekä heitto-ominaisuuksien että väsytysominaisuuksien olevan optimissaan. Lyhyellä vavalla on toki helpompi väsyttää Tenon yleisintä saalista, pientä lohta eli tittiä.

Tuli mieleen, että kannattaa hankkia kalustoonsa lohenpyyntiin tarkoitettu varavapa, muutoin vavan joutuu hankkimaan paikan päältä, tarjontaa toki löytyy, mutta löytyykö se käteen sopiva vapa. Vanhasta katkenneesta vavasta tuleekin sitten omat ongelmansa, mistä löytää varaosan yli kymmenen vuotta vanhoille vavoille, joiden käyttöön ja heitto-ominaisuuksiin on kunnolla päässyt sisälle - pitäisiköhän vapansa katkoa heti verekseltään?

Taitava heittäjä pystyy lyhyelläkin vavalla samoihin heittopituuksiin kuin vähemmän tottunut pitkällä "ruoskalla". Lyhyt vapa vaatii kuitenkin usein ns. valeheittoja ja niitä pyörittäessä onkin syytä miettiä, missä perho parhaiten pyytää vedessä vai ilmassa.

Pitkä vapa onkin tottuneen työkalu, sillä oppii ajan myötä voimiasäästävän edullisen heittotekniikan, heittoon ei vaadi turhia siiman pyöräyttelyjä eikä sisäänvetoja, vaan heitto on valmis ikään kuin "laakista" ja perho on oikeassa osoitteessa, joessa. Pitkä vapa antaa mahdollisuuden ohjata perhon liike haluttuun suuntaan ja upottaa perho kuoppaan halutuissa kohdin. Lyhyen vavan haltijalla jää vaihtoehdoksi yrittää kahlaamalla helpottaa perhon tarjoamista, kahlaaminen saattaa haitata lohen sijoittumista sen luonnolliselle asentopaikalle.

Pintaperhokalastus vaatii oman vapansa ja tietenkin siimansa, parhaiten pintaperhon tarjoaminen käy päinsä vahvalla ja riittävän pitkällä yhden käden vavalla, Yhdenkäden vavalla voi nopeasti tehdä heittosuunnan muutoksia tarvittaessa havaittaessa lohen näyttäytyminen ja nopeita uusinta heittoja näyttäytymispaikkaan. Toimivassa ratkaisussa pintaperhovapaan voi laittaa normaalin lohenkalastuksessa käyttämänsä kelan pintasiiman kera.


 

Heittosiimat

Kelan mukana on syytä hankkia sopiva varapuola, sillä heittosiiman vaihtaminen samalle puolalle maastoolosuhteissa ei ole erityisen mielenkiintoista puuhaa. Kannattaa harrastuksen edistyessä harkita useamman käyttökelpoisen kelan hankkimista. Toimiva ratkaisu onkin hankkia kaksi samanlaista kelaa ja kaksi varapuolaa, jolloin on nopeasti käytettävissä neljä erilaista siimaratkaisua.

Alkukesästä, korkealle vedelle voidaan perusheittosiimaksi valita vapaluokkaan sopiva 27 metrinen kaksoiskartioinen (DT, double taper) nopeasti uppoava (FS, fast sinking) laadukas tunnetun valmistajan siima. Kesän edetessä ja pinnan virtaaman pienentyessä joessa syntyy tarve käyttää pintasiimaa, jolla uitettuna perho saadaan lohelle riittävän hyvin esiteltyä. Eräänä pintasiiman käytön perusteena on pidetty veden lämpenemistä yli + 12 °C, jolloin olisi syytä viimeistään vaihtaa pintasiimaan. Pintasiimaa käytettäessä myös siirtyminen uppoperhosta pintaperhon käyttöön käykin vain perhon vaihdolla. Käyttökelpoisia siimoja myöhemmin kesällä ovat myös kärkiuppoavat ja hitaasti uppoavat eli intermediate siimat. Kaksoiskartiosiima helpottaa rullaustekniikkaa hyödyntävien heittojen muodostamisen.

Nykyään suosittuja siimatyyppejä ovat etupaino- ( WF, weight forward) tyyppinen siima, näissä on kuitenkin syytä kiinnittää huomio kartion muotoon, koska kovin jyrkällä kartiolla muotoiltu siima ei toimi rullauksessa.

Kartiomuotona saattaa olla pidennetty kartio (RT, rocket taper) vaikka kyseessä onkin etupainotteinen siima. Pidennetty kartioinen siima toimiin kohtuullisesti rullaustekniikan heitoissa, joten se on kelvollinen myös yleissiimaksi. Ehkäpä kaikkein yleisimmin käytetty siima on uppoavalla kärkiosalla (Sinking Tip) oleva siima yleiskäyttöisyytensä vuoksi, monet käyttävät tätä mallia koko kalastuskauden, vaikkakin alkukesällä siimaan yhdistetään usein nopeasti uppoava peruke.

Heittosiiman valintaan on jokivarressa kerrottu vaikuttavan vedenlämpötilan lisäksi ilmanpaineen, ilmanpaine vaikuttaa kalan aktiivisuuteen siten, että ilman paineen noustessa kalan aktiivisuus nousee ja päinvastoin.

Onkin esitetty käytännön kokemuksiin ja lohen ilmarakkoon toimintaan perustuva väite, jonka mukaan alle 993 mbar ei kalastukseen toimita ryhtyä, ainakaan jos kyseessä on laskeva ilmanpaine, mutta mikäli ilmanpaine on nousulla on se kalastuksen ajoituksessa syytä huomioida.

1013 mbar painerajan vastaavasti ylittyessä tulee vaihtaa jälleen pintasiimaan, koska kala ilmarakkonsa hitaudesta johtuen siirtyy lähemmäs pintaa vähentääkseen paineen vaihtelua, jota rakko ei ehdi tasata.

Ihminen joutuu kyllä tunnustamaan rakkovaihtelut ja tosissaan niitä tasaamaankin, mutta että kalakin, todistettakoon kuitenkin tuollaiset "rakkovaihtelut" ainakin ihmisen kyseessä ollen perin epämiellyttäviksi.

etusivulle

© Asko Jaakola

Perukevalinnat

Perukkeen valinta lohenpyynnissä onkin helppoa, perukkeena käytetään 0,40 mm:n nylon siimaa. Perukkeeseen ei ole tarpeen rakentaa kartiomaisuutta, koska pyydetään pääsääntöisesti uppoperholla, tasavahvaperuke toimii myös pintaperholla.

Perukesiimaksi valitaan mieluiten mattapintainen, suuren solmukestävyyden omaava siima, joka ennen ostoa todetaan oikeavan hyvin ja olevan riittävän pehmeää ja taipuisaa seuratakseen virran muutoksia vedessä, jäykkä ja kova perukesiima toimintaa virrassa voi verrata rautalankaan.

Normaalilla vesikorkeudella, jolloin veden pintavirta eri poikkea merkittävästi kuvitellun paksun vesimassa virtauksesta käytetään perukkeen mittana vavan pituutta tai puolitoista kertaa vavan pituutta. Sopiva pituus on löytynyt, perho lepokoukkuun tai kelaan kiinnitettynä, jos perukkeen solmu heittosiimaan ei mene vielä kärkisilmukasta läpi.

Korkean, tulvaveden aikana käytettävää peruketta tulee lyhentää aina 1,5 m:iin saakka, koska tuolloin vältetään pitkän perukesiiman aiheuttama perhon nouseminen välittömästi pintavirran alle tai pintavirtaan. Kalaa ei nimittäin löydä kovalla vedellä pintavirrasta, vaan se liikkuu järkevästi miedossa vakiovirtaisessa vedessä säästäen energiaa ylimääräisiä ponnistuksia välttäen.

Hyvä nyrkkisääntö on kovalla virralla käyttää "syllän" mittaista peruketta, jolloin perhoa vaihdettaessa ei peruketta tarvitse aina vaihtaa, vaan se vaihdetaan kunnes perukepituus pienenee perhovaihtojen myötä tuohon mainittuun 1,5 m:iin.


 

Perhokalastajan solmut

Paras solmu on se, jonka olet opetellut tekemään kunnolla ja osaat tehdä sen vaikka silmät ummessa. Solmu, jonka useimmin joudut tekemään on perukkeen solmu perhoon.

Ensimmäinen solmu syntyy solmittaessa pohjasiima puolan akselille. Tässä voi käyttää vähintään nelinkertaista Uni- solmua. Heittosiiman kiinnittämiseksi pohjasiimaan on lukuisia solmuja, kokeile niitä ja testaa, koska tämä solmu tulee usein lohenkalastuksessa testaukseen kestävyydeltään. Lohi vetää väsytysvaiheessa koosta riippuen varmasti pohjasiimaakin käyttöön.

Heittosiimassa on usein valmis silmukka perukkeen kiinnitystä varten, mutta ellei sitä ole on harkittava silmukan tekoa ( ks. erillisohje). Heittosiiman silmukka säästää arvokasta siimaa perukkeita vaihdettaessa, perukkeen vaihtoja joutuu sen verran usein tekemään, että perukesiimaa saattaa hyvinkin kulua viisikymmentäkin metriä kalastusviikkoa kohden. Jos jokainen vaihto vie heittosiimasta nuukallakin miehellä viisi senttiä, on heittosiimaa haaskautunut vavanmittaisella perukkeella puolisen metriä. Heittosiiman lyheneminen heikentää siiman heitto-ominaisuuksia varsinkin DT ja WF - tyypin siimoilla.

Perukkeeseen on yksinkertaisinta solmia silmukka kaksinkertaisella solmulla, jolloin perukkeen kiinnittäminen heittosiiman silmukkaan käyt sujuvasti pujottamalla. Silmukkasolmuja joutuvat pohtimaan myös ampumapäitä käyttävät heittäjät, ampumapää kiinnittämiseksi valmistajat toimittavat yleensä punotusta siimasta valmistettuja lenkkejä, jotka kiinnitetään kutistemuovilla ja liimoilla heittosiimaan.

Perhon sitomisella perukkeeseen onkin sitten omat perusteensa, jotkut väittävät pienen perhon vaativan jo ohuemman perukesiiman esim. 0,30 mm, toiset väittävät, että pieni perho vaatii silmukkasolmun käyttämistä, jotta perho uisi luontevalla tavalla.

Valitettavasti silmukkaan kiinnitetty perho ei käyttäydy toivotulla tavalla, vaan perho tulisi mahdollisuuksien mukaan solmia esimerkiksi oppaassa jäljempänä esitetyn ohjeen mukaan.


 

Silmukka

Seuraavassa on vaiheittain esitetty silmukan rakentaminen heittosiimaan perukkeen pujottamista varten:

Perukesilmukka

Perukesiimaan tehdään helppo silmukka heittosiiman silmukkaan pujottamista varten:

Perukkeen pujotus heittosiiman silmukkaan:

Heittämisen ihanuus

Perho saatetaan tarjolle heittämällä, heittotekniikassa joudutaan huomioimaan Tenon asettamat vaatimukset, jokihan virtaa Suomen puoleisella rannalla vasemmalta oikealle. Ranta korkeine törmineen ei sinänsä aseta tekniikka vaatimuksia, mutta ainakin könkäässä jyrkkä ranta estää paikoin perusheiton käytön. Kahlaamisella voidaan parantaa perusheiton käyttömahdollisuuksia.

Jos tarkastellaan perusheittoa, on suurin osa suomalaisista oikeakätisiä, joille jo kahden käden vavalla vasemman puoleinen perusheitto tuottaa vaikeuksia.

Vasemman puoleisella tekniikalla tarkoitetaan heittoa, jossa vapaa pidettäessä vasen käsi on ylinnä. Ensimmäinen edellytyksenä onkin pidettävä vasemman puoleisen perusheiton opettelua, ettei tarvitse vaihtaa pyyntiä toiselle puolelle jokea.

Vasenkätisen heiton opettelun jälkeen onkin helppo siirtyä käyttämään ns. yksinkertaista Spey-heittoa. Tälle heitolle on olennaista rullauksen hyväksikäyttö, jolloin ei myöskään tarvitse huolehtia takaheiton tilasta. Tönkösti oikeakätiselle onkin vastaavissa takaheittopaikoissa ainoa mahdollisuus kaksois-Speyn käyttö, mutta se ei suinkaan ole heiton ajoituksen osalta ainakaan helpompi.

Monissa suosituissa pooleissa heittotekniikalle asettaa myös vaatimuksia vuoroaan odottavat muut kalastajat tai rantaa pitkin kulkevat paikan vaihtajat. On tietenkin selvää, että sen, joka liikkuu rannalla on otettava huomioon keskittyneenä heittävä perhokalastaja, mutta on toki heittäjänkin kehityttävä "vaarattomaksi" yleisölleen.

Perhokalastajan on syytä määrätietoisesti harjoitella edellä mainittuja tekniikoita, sillä "rantaprotestien" lisääntyessä monenkaan luonto ei anna periksi jatkaa vaarallisiksi luokiteltuja heittoja, vaan joutuu vaihtamaan harjoittelupaikakseen hiljaisen paikan, joka yleensä on kalastuksellisesti heikko. Vuoroaan odottava kalastajaryhmä sijoittuu odotellessaan vuoroaan kuitenkin aina siten, ettei heidän istuskeluaan haittaa vaikka käyttää puhdasta perusheittoakin.

Heitoille on myöskin olennaista, ettei niiden tarvitse olla aina niitä ennätysmittaisia, vaan kohtuullisella paikan mukaan määritellyllä heittopituudella pärjää hyvin. Pitkät heitot myöskin kuluttavat turhaan heittovoimia ja sen takia muukin keskittyneisyys häiriintyy, koska ei yksinkertaisesti enää jaksa.

Heittäessä tulisikin keskittyä edullisuuteen tekniikassa ja voiman käytössä, koska kalastuskohdasta riippuen voi heittojen määrä nousta pariinkin tuhanteen kalastusvuorokautta kohden. Tärkeintä on pitää perho vedessä ja suorittamaan heitot määrätietoisesti kohteena olevan kalastuspaikan mukaan. Samaa määrätietoisuutta ja keskittymistä vaatii jokainen heitto.


 

Lohen otti?

On likipitäen edetty kaikki tarpeellinen tieto, joka lohestuksessa tarvitaan, mutta on pari asiaa, joita on syytä käsitellä. Ensimmäinen on tietenkin lohen otti, toivottavasti siihen jokainen pääsee tutustumaan.

Lohen otti on likimain kuin sähköisku, voimakas, äkillinen sävähdys, niin kuin joku löisi varottamatta päin kuonoa, tapahtuma, joka aina on yhtä yllätyksellinen. Kalastajan adrenaliini purkautuu välittömättämänä jännityksenä, juuri silloin, kun tarvitaan kylmähermoisuutta ja rauhallisuutta, koska päinvastaisesta ei ole hyötyä.

On likipitäen edetty kaikki tarpeellinen tieto, joka lohestuksessa tarvitaan, mutta on pari asiaa, joita on syytä käsitellä. Ensimmäinen on tietenkin lohen otti, toivottavasti siihen jokainen pääsee tutustumaan.

Lohen otti on likimain kuin sähköisku, voimakas, äkillinen sävähdys, niin kuin joku löisi varottamatta päin kuonoa, tapahtuma, joka aina on yhtä yllätyksellinen. Kalastajan adrenaliini purkautuu välittömättämänä jännityksenä, juuri silloin, kun tarvitaan kylmähermoisuutta ja rauhallisuutta, koska päinvastaisesta ei ole hyötyä.

Kun seuraat vavalla heittosiiman liikettä, silloin se tapahtuu. Vapaa pitelevän käden tai paremminkin käden etusormen alla on löysästi vapaa heittosiimalenkki, pituudeltaan reipas metrinen lenkki, joka ensimmäisen vapautuu antaen lohelle löysää sen painuessa kuoppaan, josta se nousi ottiin. Seuraavaksi lohi huomaa petokseen ja yleensä tartuttaa itse itsensä rynnätessään karkuun, jolloin automaattisesti kalastajan vapa nousee pystyyn aiheuttaen vastaiskun, joka tulee tehdä aina, kun lohi on tehnyt pitävän otin, iskeä perhon terävä koukku lohen luun kovaan purukalustoon. Vastaisku tulee tehdä muutaman sekunti otin jälkeen, seurauksena on joko lohen kunnollinen tarttuminen tai sen karkaaminen, joka olisi todennäköisesti tapahtunut myöhemmin väsytyksen yhteydessä, sen jälkeen kun kalastaja olisi herätellyt jo toiveita saaliista - aikaisemmassa vaiheessa karkuutettu kala nostattanee lievemmän pettymyksen?

Väsytys alkaa, koko väsytyksen ajan tulee vavan pysyä pystyssä, koska tätä jousta vasten lohi väsyy parhaiten. Kalastajan tulee rauhallisesti tarkkailla lohen käyttäytymistä, siirtyä välittömästi, kun siihen tulee mahdollisuus lohesta nähden alavirran puolelle, jolloin lohi joutuu taistelemaan myös virran painetta vasten. Tässä vaiheessa ei olekaan sitten mitään kiirettä, antaa kaverin tehdä töitä, koska on jo ensiryntäyksessä vetänyt itsensä "hapoille", mutta sitä ei kestä kauan. Lohi virkistyy nopeasti, koska se on juuri siinä elementissä virrassa, johon on tottunut.

Nyt kaikki riippuukin siitä, miten kala pysyy kiinni, se tilastollisesti selviää muutaman ensimmäisen sekunnin aikana. Mikäli lohen otti on pitävä, se kyllä tietää kaikki temput irrotakseen pinteestä, se syöksyy pohjakiveen kulmaan hankaamaan peruketta poikki tai pohjakuoppaan samoihin puuhiin. Nyt onkin aika painostaa voimakkaasti kalaa, vavalla pumppaamalla pystyy tekemään ihmeitä, pumppaus vaiheessa ei ole vielä pelkoa perukkeen katkeamisesta.

Perukkeen katkaiseminen ei muuten pystyssä pidetyn vavan avulla onnistukaan joka ukolta, joten painostaa voi huoletta, jolloin seurauksen saattaa olla, että lohi irtoaakin suunnitelmistaan ja kalastaja saa sen hetkeksi hallintaan. Mutta kuviot toistuvat useita kertoja riippuen kalan koosta, mitä suurempi sitä kauemmin sitä joutuu väsyttämään - minuutti kiloa kohden? Perhokalastuksen väsytystilanteessa lohen ulos vetämää siimaa ei kukaan ehdi kelata rullalle silloin kun lohi kääntyy kalastajan suuntaan. Silloin on juostava vastakkaiseen suuntaan niin, että siiman saa pidettyä kireällä, juostessa on muistettava pitää vapa pystyssä, kun siima jälleen kiristyy tulee rauhallisesti kelata siimaa rullalle, huolehtien rullalle menevän siiman hyvästä kelauksesta, sillä lohi saattaa syöksyä uudelleen ja jos siima rullalla on sekaisin, syöksyy lohi tämän virheen tehneen kalastaja osalta viimeisen kerran katkaisten siimasotkusta lukkiintuvaa kelaa vasten perukkeen.

Jos lohi häviää taistelunsa, lähestytään hetkeä, jolloin eteen tulee saaliin lopullinen nosto vedestä. Väsyneen lohen voi jopa nostaa käsin, kun tarttuu sen pyrstön etupuolelta ja samalla kääntää lohen pystyyn pää alaspäin, ihmetys lienee suuri, koska lohi kestää noston liikkumatta.

Lohen voi loivalla rannalla tietenkin työntää rantaan tai vaikkapa vetää, mikäli kala ei ole liian suuri, titti yleensä vedetään rannalle, koska sen koukkaaminen ei ole mielekästä.


 

Yleensä kookkaat lohet koukataan kalakoukulla, koukkauksen suorittaa joko kalastaja itse tai toinen kalastaja, koska kalan koukkaaminen pitkän vavan estäessä riittävän lähestymisen on vaikeaa ja epävarmaa.

 

Yleensä lohen koukkaukseen löytyy kokenut avustaja, ainakin, kun pyytää koukkausta. Lohi koukataan rannalta pyydettäessä päältä, jolloin kalakoukun taivutuksen on oltava avarampi kuin koukatessa altapäin. Koukkaus tapahtuu yleensä matalassa vedessä, jolloin alakoukkaaminen ei olisi mahdollistakaan

Paras koukkaus paikka varsinkin kokemattomalle koukkumiehelle on selkä- ja rasvaevän välillä - lihaa ei tärvelly liikaa ja sappirakon puhkeamisesta ei ole vaaraa. Aloittelijan on syytä seurata aina, kun kokenut koukkaaja suorittaa koukkauksen, siitä oppii parhaiten ja joskus on sitten pakko koukata ainakin parhaan kaverin kala - kävi miten kävi.

etusivulle

© Asko Jaakola

Miksi lohi ottaa perhoon

Lohi ei kudulle noustuaan syö elääkseen vaan elää meressä kerätyn vararavinnon turvin.

  • skotlantilaiset selvittäneet tieteellisesti, ettei lohi voi syödä makean veden joessa, koska lohen ruuansulatuskanavassa tapahtuu muutoksia jo ennen jokeen nousua, meressä

  • kuitenkin on havaittu lukuisia kertoja lohen nousevan ottamaan pinnasta vesiperhosen, kyseessä on ilmeisesti syöntirefleksiin perustuva otti, pintaperhon tarjoaminen perustuu tähän lohen smolttivaiheessa oppimaan reaktioon


 

Miksi lohi sitten tavoittelee perhoa

  • uskomus refleksinomaisesta ravinnontavoittelusta, samantyyppinen houkutin kuin meressä esiintyvä ravinto tai vastaavan värin tai väriyhdistelmän laukaisema refleksi

  • saattaa selittää jonkin perhon tai jonkin värin ylivoimaisuuden jonakin vuonna

  • kudun lähestyessä reviirin puolustamiseen liittyvät hyökkäykset perhoa kohtaan

Talvikko alkaa kuitenkin syödä joessa keväällä toipuakseen kudusta ja saadakseen voimia palatessaan mereen

Huom!

Talvikko on lain mukaan vapautettava takaisin jokeen, jos sellainen saa pyydykseensä


 

Milloin lohi ottaa

Lohen nousu makeaan veteen vaihtelee joen mukaan. Joessa on luonnollisesti oltava lohta ja tiedettävä perusteet nousuajoista.

  • nousu on riippuvainen joen vesimäärästä, lohi lähtee nousemaan tulvavesien myötä,

  • kuivina kesinä se saattaa odottaa jopa syyssateita meressä tai joen alajuoksulla ennen varsinaista nousuaan kutua varten

  • erään selvityksen mukaan lohi vaeltaa normaalilla vedellä keskimäärin 30 km vuorokaudessa, mutta tulvavedellä saattaa vaellusmatka nousta lähelle 100 km vuorokaudessa,

  • etenkin joen suuosalla on lohella niin kiire nousta, että se harvoin malttaa ottaa perhoon, kuten yleensä liikkeellä oleva lohi, joka ei ole yleensä kiinnostunut vieheistä, tämä seikka saa usein vahvistuksen Alakönkäällä

  • jos lohi asettuu lepäämään, on jo teoreettisia mahdollisuuksia saada se ottamaan, voimakkaan nousun jälkeen ylempi Teno saattaa antaa mukavasti saalista

  • juuri suvantoon noussut lohi saattaa ottaa hanakasti, mutta suvannossa jo pitkään ollutta lohta on vaikea napata, vasta reviirikilpailu laukaisee otin

Koska lohi ei varsinaisesti syö joessa, voi sen saada kuitenkin olosuhteiden salliessa saada ottamaan milteipä mihin aikaan tahansa perhoon, kuitenkin niin että vuorokauden aikaa enemmän ottihalukkuuteen vaikuttavat seuraavat tekijät:

  • veden korkeus ja sen väri(roskaisuus)

  • sääolot yleensä

  • ilman ja veden lämpötilat

  • ilmanpaine

Pohjoisessa, yöttömässä yössä, keskittyy kalastus iltaan, yön hetkiin ja varhaiseen aamuun, onnistuen myös päivällä.

Parhaina hetkinä pidetään aikoja, jolloin aurinko paistaa poikittain jokeen ja hetkiä, jolloin aamuauringon ensisäteiden lankeaa jokeen

Väitetään ettei lohi ota, jos aurinko paistaa suoraan jokea pitkin ylävirran suunnasta, vasten lohen silmiä

Pohjois-Norjassa sanotaan, pohjoistuulella kalamies ei lähde liikkeelle, etelätuuli heittää vieheen kalan suuhun ja länsituuli tuo kalat kattilaan, toisaalta Tenon kalastuksessa on vuorovedellä ja varsinkin pohjoistuulella merkitys, koska molemmat edistävät lohen siirtymistä merestä vuonoon ja edelleen jokeen.


 

Veden korkeuden vaihtelut vaikuttavat tuntuvasti saantimahdollisuuksiin

  • veden nousu tekee lohen levottomaksi, tulva käynnistää usein vaelluksen ylävirtaan, joskus alavirtaankin

  • nousevan veden aikana lohi ei ota, paitsi heti nousun alussa, muutaman ensimmäisen sentin aikana, mitä nopeampi nousu, sitä lyhyemmäksi jää ottiaika

  • tulvan kääntyessä laskuun lohi alkaa ottaa perhoon heti kun tulvan irrottamat roskat ovat poissa ja veden väri on kirkastunut, parhaiten aikojen ollessa usein ensimmäiset tunnit tulvahuipun jälkeen

  • vedenpinnan muutoksia pitääkin seurata asettamiensa merkkien avulla

  • jatkuva vedenpinnan lasku pysäyttää nousun ja myös otti heikkenee

 

Veden happitasapaino

  • englantilaisen R.W.Righynin teoria

  • happipitoisuus parhaimmillaan + 9-10 C-astetta , pienikin muutos vaikuttaa

  • kaunis tuulinen sää haihduttaa happea, saanti heikkenee

  • korkea kosteuspitoisuus ylikyllästää veden, saanti heikkenee - korkea kosteuspitoisuus kyllästää ainakin kalastajan - mökillä ei perhoa purra


 

Ilmanpaineen vaikutus lohen(kalan) ottiin

  • pitkän aikajakson kokemusperäinen seuranta ilmanpaineen vaikutuksesta kalan käyttäytymiseen antaa yllättäviä tuloksia, tiettyjä ilmanpaineen ja kalan käyttäymisen yhdentymiä

  • ilmanpaineen ollessa laskiessa ja sen alittaessa 993 mbar kala muuttuu passiiviseksi, kun taas ilmanpaineen noustessa ja ylittäessä em. painerajan kalan aktiivisuus kasvaa voimakkaasti

  • edelleen on pohjaa väittää että ilmanpaineen noustessa yli 1100 mbarin on syytä käyttää perholla pyydettäessä pintasiimaa

  • ilmanpaineen vaikutuksesta ei ole tieteellisiä tutkimuksia, jolloin kukin vetäköön omat johtopäätöksensä, mutta kannattanee seurata minkälaisilla ilmanpainetasoilla kala on ottanut.


 

Ilmanpaineen tarkkailuun on saatavilla näppäriä kelloja, jolla voi mitata hetkellistä ja tilastollista ilmanpainetta. Kellojen paineasteikko voidaan kalibroida vertailumittarin avulla, mutta joskus tuntuu ilmanpainekin uskonasialta, koska kalibroinnilla voi ikään kuin rukata mittarinsa "oikealle tasolle". Anturirakenteesta johtuen tuollaiset kellomittarit eivät kerro parhaimmillaankaan kuin se mihin suuntaan ilmanpaine on muuttumassa, usein muutostieto on kalastuksessa riittävä parametri.

Hyppäävä lohi ei ota, paitsi jos

  • kuitenkin korkealle ulottuva hyppy suvannon alapäässä saattaa olla merkki hyvästä otista, samoin kaarihyppy

  • lohen näyttäytyessä siten, että selkä tekee pienen kaaren veden pinnalla, on se merkki otin paranemisesta, tälläisen näyttäytyneen lohen pyynti aloitetaan näyttipaikan yläpuolelta, otin saattaa saada juuri näyttäytymispaikalla

  • lohen pyörähtäessä jättäen jälkeensä pyörteen pintaan merkitsee se hyvää mahdollisuutta otille

  • pieni pyrstön läpsäytys kertoo paikoilleen asettuneesta lohesta, jota kannattaa tavoitella, kuten myös lohta joka hyppää vaakasuorassa ilmaan ja roiskahtaen putoaa suoraan veteen

  • lohen näyttäytyminen tapahtui se miten tahansa on aina merkki kalan läsnäolosta tai nousevan parven liikkeestä - sen vuoksi tulee kalastettaessa tarkkailla myös ikään kuin nurkkasilmällä joen pyyntipaikan alapuolisen vesiosuuden pintaa ja havainnoida kalan liikettä


 

Mistä lohen löytää

  • lohen oleskelupaikat ovat vuodesta toiseen likimain samoja

  • paikan valintaa vaikuttaa eniten veden korkeus ja lämpötila, vedenkorkeuden vaikuttessa nousureittiin

  • lohi hakeutuu levähtämään paikkaa, missä kuluu vähän energiaa ja missä veden happipitoisuus on riittävä

  • keväisin tulvat voivat vaikuttaa paljon joen pohjan muotoon, seikka, joka kannattaa huomioida pyyntipaikan valinnassa varsinkin Tenolla

  • kannattaa kerätä kokemuksia pyyntipaikoista eri vedenkorkeuksilla, kokemustietojen perusteella voi ainakin luulla pyytävänsä oikeassa paikassa, valitettavasti kokemustietojen kerääminen johtaa vuosien työhön, kymmenen vuoden kokemuksella voi valita pyyntipaikkansa menestyksellisesti

  • jouhevasti nousuvirtaa liittyvät montut ja kivenhuopeet sekä joen sisäkaarteet ovat otollisia paikkoja lohen pysähtyä


 

Muita onnistumisen edellytyksiä

  • tarjoamiseen liittyy suunta, mistä perho tuodaan oletetulle ottipaikalle

  • tarjoussuunnan lisäksi on tärkeää syvyys, millä korkeudella perhoa tarjotaan oletetulla ottipaikalla, koska lohi ei tee tarpeettomia syöksyjä "saaliin" perään vaikka kyseessä olisi millainen reflekti tahansa

  • perhosiimoja tarvitset joka tapauksessa pinta, intermediate ja eritasoisia upposiimoja, upposiimojen käyttöön on usein yhdistettävä painoperuke tai painotettu ampumasiima

  • itsellesi pitkäjänteisyyttä ja sitkeyttä, koska lohi ei ole koskaan helppo "nakki"


 

Mielialoista

Turha hosuminen ei kuulu lohenkalastajan ajatusmaailmaan eikä käyttäytymiseen, vaan kokemusten lisääntyessä huomaa, että lohenkalastus vaatii harkintaa ja erityisesti keskittymistä itse pyyntitapahtuman aikana sekä kevyttä pohdintaa vaihdettaessa vapaalle.

Lohenkalastuksessa tulee muistaa, että harkinnasta huolimatta emme ole tekemisissä "verisen" kaiken voimavaran vaativasta harrastuksesta, vaan harrastuksen tarkoituksena onkin virkistää mieli, vahvistaa ruumis ja kehittyä pienin kevein askelin.

Saaliin käyttäytymisen tuntemus lisääntyy, jos sitä voi koskaan näin määritellä, myöskin pienin annoksin, kun tunnustaa, ettei lohta koskaan Tenosta oteta, vaan sen joki antaa pyytäjälle.

On osattava asennoitua nöyräksi Tenon äärellä, antaa periksi, kun periksi antamisen aika on, kalastettava silloin kun se tuntuu kivalta, levättävä kun on levon aika ja syötävä silloin kun on nälkä sekä juotava janon aikaan.

Jos joskus kohdallesi koittaa se Tenon ensimmäinen kerta, muista tuo lause ja sen lisäksi kysy, kyllä sinulle vastataan, opastetaan ja saattaapa joku vielä pistää sen oikea perhon käteesi, koska emme me lohenperhokalastajat niin kateellisia ole, emme ainakaan tunnusta.

Tenon seikkailussa on kaikesta huolimatta mukavaa olla mukana, se lyhyt hetki, joka meille satojen kilometrien etäisyydeltä saapuneille suodaan, ainakin näemme jonkun saavan lohta, kuulemme joka tapauksessa juttuja, joista Syrjäsen Lauri totesi - kuka se viisas on, se, joka juttuja kertoo vai se, joka niihin uskoo?


 

Tenon Alaköngäs

Tenon tyven pinta rikkoontuu koskeksi Bildamossa, josta Alaköngäs alkaa. Koskella on mittaa lähes kuusi kilometriä, aluksi koski virtaa suhteellisen rauhallisena kiihtyen varsinaisen könkään kuohuihin Toppakiven seutuvilla jatkaen vahvana Jalven suvannon kautta Boratbockan koskena, kunnes laantuu mietovirtaiseen Nuorgamin suvantoon.

Köngästä pidetään tottumattomalle soutajalle niin vaativana, ettei ulkopaikkakuntalainen saa yksin soutaa, vaan soutajakseen onkin hänen palkattava paikallinen yli 16- vuotias soutaja.

Perhokalastus keskittyy Alakönkäällä varsinaiseen könkääseen Kempin seutuville ja Boratbockan alueelle. Perhokalastusta voi menestyksellisesti harjoittaa kuitenkin koko Alakönkään alueella, keskittäen pyyntinsä hyviksi koettuihin pyyntipaikkoihin.

Mistä sitten tietää sen hyvän ottipaikan, miten sen löytää, mitkä ovat hyvälle pyyntipaikalle ominaisia piirteitä. Ensimmäisen selkeän tuntomerkin voi määritellä tarkasti, hyvälle pyyntipaikalle kertyy aina runsaasti pyytäjiä, se on "pomminvarma" tunnusmerkki, sillä kaikki Alakönkään ottipaikat ovat jollekin tuttuja. Katsele ympärillesi, niin näet rannalla pyytäjäryppäitä, jotka keskittyvät aina samoihin kohtiin, jos yksittäinen kaveri tunnista toiseen pyytää aina samaa kohtaa välillä rauhoittaen pyyntikohtansa lohen asettumiselle suosiolliseksi, on hänelläkin varma tieto pyyntipaikastaan. Tuollainen yksinäinen "susi" tai vaikkapa "susipari" ovat onnistuneet valitsemansa kohdan pyynnissä, pyytävät paikkaa uudestaan ja uudestaan odottaen sitä hetkeä, jolloin käytetty perho ja lohi kohtaavat.

Edelleen on varmaa, että kukaan yksin ei tunne kaikkia pyyntipaikkoja, joskin poikkeuksiakin löytyy.

Jos tuota edellä esitettyä "totta" tarkastellaan, pitää se sisällään kaiken sen joen luentaan liittyvät tiedot eri muodoissa, kun pyydät noita kohtia tarkkaile joen välittämää tietoa, pintavirtaa, pohjan muotoja, kivien sijaintia, penkkoja, niin saat jokaisesta pyyntikohdasta sen tiedon miksi kutakin kohtaa kannattaa pyytää ja miksi kala missäkin kohtaa ottaa. Valitettavasti tuohon tietoon joudutaan liittämään kertautumisen aiheuttava tekijä eli veden korkeuden vaihtelut. Eri vesikorkeuksilla jokeen ja pyyntikohtaan tallennettu tieto onkin erilaista. Mikäli haluat kalastaa kesästä toiseen tuloksellisesti, edellyttää se kalastusmatkan tekoa Tenolle aina samalla veden korkeudella tai ainakin samaan aikaan kesästä. Näyttää siltä, että kuitenkin suurin osa pyytäjistä noudattaa tätä sääntöä, koska juhannuksen jälkeinen aika muodostuu Tenolla pyytäjämäärältään runsaammaksi. Totta kuitenkin on sekin, että kesän edetessä pyyntipaikkojen määräkin kasvaa veden laskiessa ja kesä muuttuu toki kauniimmaksi. Käytännössä kesäkuun 15. päivä on eräs käännepiste, kun ajoverkkopyynti eli kulkutus päättyy. Ajoverkkopyynti haittaa niin tehokkaasti rannalta tapahtuvaa kalastusta, ettei ole juurikaan mieltä kalastaan kulutuksen seassa samoilla pyyntipaikoilla. Ajoverkkopyynti on joka tapauksessa näkemisen arvoista, siitä saa käsityksen todella tehokkaasta pyyntitavasta perhokalastukseen verrattuna.

Opas esittelee Alakönkään parhaat perhopaikat, joiden pohjalta tuota yksilöityä kalastuspäiväkirjaan saakka kerättyä tietoa voi ryhtyä hankkimaan. Vaihtoehtoja on runsaasti, joita voi valita mieltymyksensä mukaan, valikoimassa on mukana könkään yläosan rauhallisia seutuja ja kiihkeitä kärkipooleja, joissa on aina useita pyytäjiä.

Opas kuvaa keskeisimmät pyyntipaikat ja antaa vinkkejä eri vedenkorkeuksien vaikutuksesta pyyntiin, sillä toisella vedenkorkeudella pyynti on toisenlainen. Ohjeessa pyritään välittämään sitä joentulkinnan perustietoa, jota tarvitaan esim. veden korkeuden muuttuessa tai pyydettäessä kokonaan eri kohdassa.

Veden korkeus on käsite, josta aina kuulee - onko vesi laskussa - onko vesi noussut sateen jälkeen - aina sitä tuntuu joku seuraavan ja aivan totta, niin sitä seurataankin. Miksi? Veden korkeus kertoo kokeneelle pyytäjälle milloin kunkin aikaisempaan kokemukseen perustuvan kohdan pyynti tulee mahdolliseksi. Toinen seikka miksi veden korkeutta tai varsinkin sen vaihtelua seurataan, on se, että veden noustessa Tenovuonossa nousua odottelevat lohiparvet saattavat aloittaa nousunsa - lohta tulee jokeen - mutta se näkyy tuntien tai vuorokauden - kahden, viiveellä. Toisaalta vedenkorkeuden nousuun liittyy olettamus lohen aktiivisuuden kasvusta, aktiivisuus ei välttämättä tarkoita ottiherkkyyden kasvua, vaan lohi joutuu vaihtamaan ainakin reviiripaikkaansa. Siihen, että lohi siirtyy paikasta toiseen liittyy kuitenkin "ottihalukkuuden" tai paremminkin lohen ärsyyntymisen kasvu.

Aikaisen keväällä, kun ensimmäisen pyytäjät aloittavat, liittyy odotukseen aina veden laskun odottelu, koska pyyntipaikkoja tulee lisää. Seuraavaksi odotellaan sateita, että vesi nousisi ja saataisiin uutta lohta jokeen ensimmäisen nousun ohittaessa jo aikoja sitten Alakönkään. Tuntuu asiaan perehtymättömästä aika ihmeelliseltä. Mutta TOTTA! Aina on olemassa todellinen tai keksitty syy siihen, miksi perhokalastaja ei ole saanut saalista. Aina on myös olemassa todellinen tai keksitty syy siihen, miksi joku saa saalista!

etusivulle

© Asko Jaakola

Perhokalastuspaikat

Perhokalastuskohteet alkavat Bildamossa parisataa metriä ylimmän viehealueen merkkikilven yläpuolelta. Alueelle voi kulkea museotietä pitkin, pysäköintiin kelvolliset paikat merkitty karttaa P:llä. Puron, Keässemahjohka, ylävirran puolelta erkanee ajokelpoinen lyhyt ura, jonka päästä lähtee polku puron suulle, polku haarautuu ennen rantaa suoraan kosken niskalle.

Bildamon aloituspaikassa, jossa väylä kääntyy Norjan puolella, muodostuu mutkaan otollinen syvänne, jossa lohi lepää. Keskempänä on pari suurta kiveä, joiden kärjet näkyvät kuohuna oikealla veden korkeudella, kivien alapuolella on verkkopaikka ja verkosta keskelle paikallisten soutajien ottipaikka. Lähtöpaikalta alavirtaan on aivan rannassa kaarremonttuja puolikymmentä kappaletta aina Keässemahjohkan suumonttuun saakka. Montut voi yhdistää laskuun siirtymällä alapäin aina seuraavalle montulle ja palata puronsuun pyydettyään takaisin aloituspaikalle

Tämä alue valmistuu normaalisti kesäkuun viimeisen viikon aikana veden laskiessa. Korkealla vedellä aluetta voi haravoida, mutta haittana silloin on kova pintavirta, joka painaa nopeasti siiman rantaan, käyttämällä esim. painotettua ampumapäätä saattaa pintavirran pystyä alittamaan. Lohi pysähtyy joka tapauksessa noiden monttujen pohjaosiin.

Bildamoon voi kulkea myös museotieltä erkanevaa yksityistietä, joka laskeutuu Patokuoppaan, matkaa kertyy kilometrin verran, mutta ainakin paluumatkalla on tarjolla pyyntikuoppia tiheään.

Auton käyttöä tiellä on syytä välttää, ellei ole erityistä syytä siihen. Tie on nousuvaiheessa hyvinkin jyrkkä ja kärsii selvästi liikuttaessa ajoneuvoilla sitä pitkin. Tervejalkaiset kävelköön!


 

Bildamosta Keässemahjohkaan

Aloituskohdan pystyy päättelemään oheisesta valokuvasta. Laskettaessa useat rantakuopista voi pyytää samalta heittopaikalta, mutta heitot on aloitettava muutamaa metriä ennen kuoppaa ikään kuin näkymättömistä, ettei tule kartoitettua oletettua kalaa pois.

Rantaan saattaa ilmestyttyä teltta, jossa majailee norjalaisveljekset tai ainakin toinen heistä, heittäen rantakiveltä erittäin pitkää heitto kyseiseen mutkaan ja yleensä suotuisan veden korkeuden vallitessa, pintasiimalla. Heidän pyyntinsä on pelkistettyä, varttitunnista puoleen heittoja vain tuolta kiveltä, mutta paikka tulee pikemminkin laskea aloittaen heitoilla kärkikiveltä mutkaan ja liittäen jatkoksi parinkymmenen metrin laskun, jossa heitolla yltää kyllä väylän reunaa seuraavaan nousutiehen.

Tässä esitetty pyyntipaikka muuttuu kesää myöten otolliseksi pintaperhopaikaksi, koska pintaperhon heittosuunnalla on helpompi hallita mutkan pohjukkaa. Kannattaa seurata lohen käyttäytymistä paikassa ja jos se näyttää itseään toistuvasti samassa paikassa, on pintaperhon aika

Niskalla aloitetaan heitot hieman ylempää, jotta väylän pohjukassa lepäilevät lohet tavoitetaan laskun edetessä. Laskun voi jatkaa parikymmentä metriä alas, laskussa voi pyytää ensimmäisen rantakuopan, silloin voi nousta rannalle, koska lohen löytää usein aivan rannan tuntumasta. Ajoittain voi väylän mutkan ja purokuopan välille muotoutuneita kuoppia heitellä, eikä turhaan...

Viehealueen ylärajan merkki on n. 100 metriä puron yläpuolella. Merkki on muuten ihmeellinen käytökseltään, koska joenvarsitarinoiden mukaan se vaeltaa? Mutta kukaan ei ole nähnyt? Tulvan ja jäiden lähdön aikana rannoille asetetut merkit varmasti liikkuvat, keväällä kuitenkin poliisin ja kalastuksenvalvojien toimesta tarkastetaan alueella sijaitsevan kalastusalueiden merkinnät, joten niiden sijaintiin kalastuskauden alkaessa voi toki luottaa.

Bildamon yläosan kuopat tulevat pyyntikuntoon yleensä kesä- heinäkuun vaihteessa vesitilanne niin salliessa. Korkealla vedellä perhon heitto alueella ei ole menestyksellistä, koska ranta on loiva ja kuopat jäävät liian kauas kahlata saati heittää oikeaan kohtaan. Korkean veden aikana on myös ongelmana perhon painautuminen sivuttaisen pintavirran vuoksi rantaan, joten pyynti ei ole tehokasta. Mutta muutamia paikkoja löytyy suhteellisen korkean veden aikana ja Tenon vesi laskee muutamassa päivässä riittävästi pyynnin aloittamiselle. Perhokalastusta harrastetaan vähemmän kuin Boratbockan alueella, joten jos rauhasta tykkää niin seutu kannattaa tarkastaa. Heittokalastusalueen ylärajamerkin yläpuolella on omaan tahtiin tapahtuva perhokalastus mahdollista. Merkistä alaspäin paikkoja tulee pyytää yhdessä heittokalastajan kanssa tai vaihtaa paikkaan, jota ei ole vielä miehitetty, ruuhkaa ei ole liiaksi.

Bildamon pyyntiruuhkat keskittyvät alkuiltaan, koska aurinko on jo kääntynyt pois joen suunnasta ja yleensä heittokalastajat aloittavat pyynnin heti 19 jälkeen, pilvettömällä säällä ongelmana alkuillasta on lähes alavirran suuntaan paistava aurinko, jonka sanotaan haittaavan lohen ottia, koska kala häikäistyy? Ottakoon huomioon, joka uskoo! Moni pyytäjä lähteen aamuyön tunteina yöpuulle, mutta yleensä parhaat ottiajat ovat vasta käsillä, kun aurinko painuu Norjan tuntureiden varjoon.

Kuoppien pyynnissä tulee edetä harkiten, lohi on aivan rannan tuntumassa varsinkin "yöaikaan". Heitot kuoppaan on aloitettava kuopan yläpuolelta jo etuosan pyynnin vuoksi, kuopan yläpäässä on suurempi rantakivi, joka houkuttaa hyppäämään päällensä, mutta vältä sitä, sillä tällä hypyllä tyhjennät kuopan kalasta. Tässä on eräs niistä yhteisistä piirteistä taimenen pyyntiin, koska noista kuopista tulee aina olettaa, että niissä on lohi, jota jo kuopan pienuuden vuoksi tulee pyytää vaanimalla.

etusivulle

© Asko Jaakola

Keässemahjohkasta Patokuoppaan

Keässemahjohka on hyvä maastomerkki seuratessa eri kalapaikkoja, purossa suoritettu sähkökalastus on paljastanut, että ainakin smoltti nousee puroon, tutkijat väittivät smolttien olevat varsinaisen kudun jäljiltä, mutta lohen tulisi nousta puroon jo touko- kesäkuun vaihteessa päästäkseen kudulle.

Puron suu kuoppa soveltuu parhaimmin heittokalastukseen, mutta sopivalla siimalla voi perhokalastajakin pyytää saman paikan. Kuoppaa vaivaa perhokalastuksessa rantaan siiman painava pintavirta, mutta raskaalla perukkeella tai ampumapäällä voi virran vaikutusta lieventää ja tarjota perhon syvälle kuoppaan. Mitään ole kuitenkaan mitään mieltä piiskata jatkuvasti jonkin kuopan pintaa, vuorottelemalla ja sopivilla tauoilla voidaan jaksoittain saada lohelle se riittävä rauha, joka johtaa reviirin tunnistamiseen ja puolustamiseen. Pyytäessäsi kuoppaa, muista tarkkailla alapuolella sijaitsevia paikkoja ja havainnoi tapahtumia, mikäli näet titin hyppyjä alavirran osalla, on syytä odottaa ottia ja olla tarkkana. Tittien hypyt ovat merkki parven noususta ja koska parvi hajaantuu könkäässä, muuttuu parvi "junaksi", joka etenee lepopaikasta toiseen. Joka tapauksessa lohen hyppy tai kohoaminen pintaan on merkki kalasta, joka on vallannut tilapäisesti jonkinlaisen reviirin.

Monttujen pohjan muodoista saa jonkinlaisen käsityksen, kun kiipeää aurinkoisella ilmalla korkean rantatörmän päälle ja seuraa sieltä monttujen rakennetta, tehden havainnoista vaikkapa piirroksen omaan käyttöön. Purokuopan jälkeen on kinkama, jonka alapuolella on väylässä kuoppa, jossa lepää isompi lohi, perholla se on tavoitettavissa vasta veden laskettua, mutta korkealla vedellä rannassa on kuoppa, josta lohen saattaa tavoittaa, puron alapuolinen osa on alkuillan valon suhteen hieman aikaisempi kuin puron ylempi osa, koska joki taipuu hieman pohjoiseen.

Puronsuumontun jälkeen jokea voi lukea peilien mukaan, peilit voi tarkistaa kauempaa rannalta ennen laskua. Peilien kohdat ovat yleensä syvempiä monttukohtia, joissa veden pinta virta tyyntyy syvyyden vuoksi. Vastaavilla kohdilla veden laskiessa tulee esiin väylän reunoihin liittyviä kivihuopeita, joiden etu- tai takapuolelle lohi saattaa jäädä lepäämään.


 


 

Lassin monttu ja Patokuoppa

Kuoppa toimii erityisen hyvin korkealla vedellä, mutta perhon tarjoamiseen joutuu tuolloin käyttämään raskasta siimaa ja peruketta, koska aivan kuopan etureunassa on kolo, jossa isokin lohi rauhoittaa itseään. Kuopan pyynti aloitetaan kymmenkunta metriä ylempää, koska kuohukiven yläpuoli ja reunus tulee aina pyytää, unohtamatta rannassa olevaa pientä kuoppaa.

Puronsuun alapuolella on pari monttua tai kuoppaa, joista vuodesta toiseen on aina tavoittanut lohen, molemmat ovat hyviä erityisesti korkealla vedellä tapahtuvaan pyyntiin. Yllättäväksi kohteeksi on osoittautunut Lassin montuksi kutsuttu kuoppa, josta on tavoitettu mukavankokoisia lohenpötkäleitä.

Montun pyynti aloitetaan puolikymmentä metriä ylempää kuin kuvassa. Kuohukiven yläpuoli, kiven reunus ja kiven alapuolella rannempana olevat, kuvassa näkymättömät pari kiveä saattaa kätkeä suuren kalan. Väylän rannan puolella on peräkkäin useampia kiviä, joiden ympärillä titti viihtyy.


 

Kuohukiven alapuolella puolella on pari metriä alempana kivet, joiden takana usein vaanii kookas lohi, vuonna - 99 löytyi kohdasta 11,2 kg jo tummuutta saanut naaraslohi, joka oli pitänyt paikkaa reviirinään jo muutaman päivän ajan. Kala tarttui Keijon Mustan Aallon muunnokseen aamuyöllä 3.7., huolimatta lohen asentokäyttäytymisestä se uupui koukkauskuntoon 13 minuutin kuluttua. Kala koukattiin alempana sijaitsevaan Patokuoppaan. Lohen hermoja koetteli hieman aiemmin kuohukiven alahuopeessa näyttäytynyt ilmaan punnittu 7 - 8 kiloinen kirkas nousukala.

Vastaava tapahtuma toistuu useinkin, kuopassa majaillut lohi saa seurakseen samaa kokoluokkaa olevan kilpailija, jolloin reviirikamppailussa pieni perhokin saa osansa, perhossa vain tuppaa olemaan vaarallisen terävät koukut.

Kalastaja on löytänyt Patokuopan korkean veden ottipaikan, vettä otollisimpaan aikaan on lusikkareikää myöten eli metriä runsaammin. Kalastajan vasemmalle puolelle muodostunut kivijuonne ohjaakin lohen juonteen vasemmalle puolelle, mutta juonteen alapään jälkeen saattaa lohi löytyä kahluureitiltä. Laskulta noustaan vinosti kuiville ja pyydetään ennen kuohuja olevat maljamaiset pienet peilit, jonka jälkeen lasku lopetetaan.

Patokuoppa tai tiepäämonttu tai miksi sitä kukin kutsuu on korkean veden aikaan ison kalan reviiriä, veden laskiessa montun alapää muodostaa kinkaman, jota isommat lohet näyttävän oudoksuvan ja eivät enää eksy monttuun. Sen sijaan titti jatkaa hyppyjään kinkaman päällä ja sen tavoittaakin usein ottiin aivan montun alapäästä.

Montun lasku aloitetaan normaaliin tapaan riittävän etäältä, jotta heiton saa valmiiksi ja pystyy tuollaisella 15 metrin heitolla ohjaamaan perhonsa montun yläpään nousureikään ja montun yläpäässä olevaan syvänteeseen hakien ulompana olevien kivien takaa ottihalukkaan yksilön ellei se jo löydy etukolosta.

Patokuoppa lasketaan yleensä lähellä rantaa näkyvään pyöreään kiveen saakka. Heittona pitäisi käyttää speytä, koska takaheitolle ei ole tilaa varsinkaan veden ollessa korkealla. Ennen mutkaa kymmenisen metriä rannasta on lohen nousureitti, jota kannattaa pyytää ehti kun reiälle kahlaaminen on mahdollista. Kuopan alapuolella, pienen niemekkeen kohdalle muodostuu veden laskiessa mahdollisuus tarjota perhoa titin nousureitille, joka kannattaa huomioida.

Kohtaa pyytää usein vakioporukka, joka tuntee väylän käyttäytymisen hyvin tarkasti, joten kannattaa seurata heidän toimintaansa ja varastaa röyhkeästi "oppia" .

Etuosassa on pari pohjakiveä, joiden huopeista löytää myös lohen tai ainakin sopivasti hereillä pitäviä pohjakosketuksia. Veden ollessa korkealla monet pyytävät aivan kuopan etuosan raskaalla heittosiimalla tai ampumapäällä, 550 graininenkin käy vielä hyvin kuopan haravointiin. Patokuopan pyyntiin muodostuu usein muutaman pyytäjän rinki, joka kierrättää vuoroaan yksi kerrallaan, koska useampi pyytäjiä ei juuri samalle heittovuorolle mahdu. Kuoppa kiinnostaa ajoverkkopyynnin aikana myös paikallisia, jotka pyytävät kuopan "kulkuttaessaan" Bildamoa.

Patokuopan alapuolisen mutkan jälkeen on kapea reikä, jonka pyytäminen saattaa olla antoisaa korkealla vedellä, väylän reunaan muodostuu peili pituudeltaan parikymmentä metriä, josta voi tavoittaa parikymmenkiloisen kojamonkin kyytipojakseen, usein on kuullut kerrottavan, kuinka tuommoinen "mörkö" oli perhomieheltä hurauttanut siimat pihalle syöksyessään vastakkaiselle rannalla, kohtausta voitaneen kuvata sanalla "hetken hurma", mutta varmasti vavanpitäjälle mukava muisto.

etusivulle

© Asko Jaakola

Patokuopalta Kemppiin

Patokuopan mutkan jälkeisellä osuudella on muutamia reikiä ja peilejä, joissa lohi noustessaan pysähtyy ja saattaa nousta ottiin, aluetta perkaavat yleisimmin koneonkiväki, mutta lähestyttäessä Kemppiä, muutama kohta on otollinen myös perholle. Kohdat ovat yksittäisen pyytäjän paikkoja, kahluutilaa laskumuotoiselle perhokalastukselle ei juuri ole, väylän reunan muoto vaikuttaa ratkaisevasti heittopaikkaan ja toisaalta väylän syvyys vähentää kahluuhalukkuutta. Väylän reunaan muodostuvat lepopenkat ovat potentiaalisia pyyntikohtia, koska lohi siirtyy mielellään penkalle lepäämään ja keräämään voimia jatkoa varten. Pohjakiven huopeet väylän reunassa ovat vastaavia paikkoja, huopeelle ja tasanteelle on tyypillistä, että se liittyy jouhevasti väylään ilman kummempia kinkamia, jolloin lohi tavallaan siirtyy nousun yhteydessä vain "hitaamman liikenteen kaistalle" noustessaan.

 Aivan Kempin yläpuolella on kuvissa esitetyt pari merkittävämpää kohtaa, joita voi kalastaa perholla, ylempien osalta kyseessä on yksittäinen heittopaikka, joissa tulee vuorotella pyyntiä, mikäli joku ilmaisee siihen halunsa, tapahan on paikassa, joissa laskua ei voi toteuttaa, sopia halukkaiden kanssa ajallisesti ( 15 min.) rajoitetusta heittovuorosta.


 

Kulmakiven alapuolen reunus ja Kempin yläpuolisen peilin pyynti riippuu veden korkeudesta. Alapeiliä pyydettäessä varsinkin tulee muistaa palata rantaan kalan tarttuessa, muutoin eteneminen johtaa vetiseen retkeen Nykyisen vieherajoituksen mukaan Kempin monttu ei ulkopaikkakuntalainen voi monttua kalastaa, koska luvallinen viehealue päättyy Kempin yläpuolell

Heitettäessä Kemppiä on takaheitoille rajoitetusti tilaa, vaan heittona käy Speyt tai Anderssonnit, yhdelle kierrolle mahtuu kolme heittäjää, joten heittäjien tiheyskin jo vaatii "ystävällisemmän" heittotekniikan käyttöä. Heittosuunta on normaali "nuoren miehen suunta" eli 45 asteen kulma, ei sen ihmeellisempää. Laskussa ei voi soveltaa askelparin rytmiä, vaan heitot suoritetaan muutamasta kohdasta, varsinkin rannan tuntumassa sijaitseva heittokivi jakaa rytmitystä.

Kempin heitot aloitetaan kuvan paikalta, aluksi lyhyellä siimalla pyydetään tarkasti etukuoppa, ulompana muotoutuva penkka, jolta lohi voi lähteä seuraamaan iskien, joko etukuopassa tai rannassa sijaitsevan "heittokiven" alla. Kun heitto tavoittaa keskikiven on pyytäjän aika siirtyä laskulla alaspäin, samalla siimaa voi kelata sisään, että saadaan pidettyä heittojen eteneminen montussa luontevana.

Paikasta tapahtuva heiton pituuden pitäisi suhtautua keskikiven linjaan, josta jatketaan heittoa pidentäen huomioiden penkka ja sillä pari pohjakiveä, joiden vierellä näkee usein titin hyppäävän, penkan takaosalla vesi syvenee jälleen lepokuoppaan, jonka tavoittaa pidentyvillä heitoilla. Jokainen heitto tulee laskea loppuun saakka, aivan rantaan, koska ranta on jyrkkä. Keskikiven alapuolella, puolikymmentä metriä alempana, on pohjakivi, joka pitää korkeammalla vedellä pyytäjää hereillä, kun perho roukkaa kiveen. Heitto tulisi mitoittaa siten, että pystytään tarjoamaan perho kivien väliin ja alemman kiven taakse. Kempin alaosassa keskempänä on pari suurempaa kiveä, joiden etupuolet tulee haravoida pitkällä heitolla tarkasti ja jatkaa laskua edelleen rantaan saakka.

Kemppi tarjoaa myöhemmin kesällä erinomaisen mahdollisuuden harjoittaa pintaperhokalastusta, josta hyvänä esimerkkinä Veli Autin nappaama 9,5 kilon lohi elokuulta -91. Pintaperhon käyttö edellyttää niitä perinteisiä perusasioita, veden lämpenemistä yli +12ºC, haitaksi ei ole havainnot näyttäytyvästä lohestakaan. Kiihkeimpään aikaan, kun monttua pyydetään uppoperholla, ei haittaa, jos vaihtelun vuoksi tarjoaa pintaperhoa kalalle, jolle ei uppoperho näytä kelpaavan. Pintaperhon käytölle suurimmat esteet löytyvät muiden pyytäjien joukosta, salliiko pintaperhoa tuo kiihkeys?


 

Kempistä Jalveen

Kempin alapuolella on lukuisa joukko kiven huopeita ja rantakuoppia, jotka ovat syvinä lohelle houkuttelevia seisahduspaikkoja noustessaan ylöspäin. Kuoppien ja huopeiden pyytäminen sopii perholla tapahtuvaan kalastamiseen, mutta ovat aina yhden pyytäjän paikkoja. Kempin alapuolella töröttää könkäässä kookkaana Suuvakivi, jonka ylä- ja alapuolella on syvät kuopat, joista saattaa tartuttaa helpostikin eräänlaisen liikunnallisen elämyksen, lohai, joka noista montuista tarttuu on yleensä suuri ja päättää itsenäisesti pakoreitistään, joka lähes poikkeuksetta on alavirtaan ja lujaa.

Tämä könkään alue on ulkopaikkakuntalaisilta viehekalastuskiellossa, koska "rokastus" eli lohen tartuttaminen ulkopuolelta oli liiaksi käytetty tapa tartuttaa kala, sittemminhän rokastaminen on kielletty asetuksella kaikissa lohi- ja siikapitoisessa joessa, joten tuota epäinhimillistä tartutustapaa ei saa kukaan käyttää. Ottamatta kantaa siihen onko rokastus kalastusmuotona vähentynyt asetuksen antamisen myötä vai ei, on todettava, ettei mikään laki tai asetus ja niiden velvoittama valvonta kalastustapaa poista. Merkittävimmät muutokset tulevat aina kalastajien itsensä muuttaessa asenteitaan, mutta paheksuttakoon kalastustapaa aina, kun siihen on mahdollisuus.

Aluetta voi kuvata toisaalta mielenkiintoiseksi vaihtelevien muotojensa vuoksi, heittopituudet perhoa käytettäessä eivät ole suuria, kalastajan tekniikalle väsytettäessä lohta asetetaan suuria vaatimuksia. Alueella onkin vannoutunut pyytäjäkuntansa, joka muodostuu paljolti aikaisemmin viehettä käyttäneistä pyytäjistä. Alueeseen kannattaa kuitenkin tutustua sen jylhyyden vuoksi, könkään partaalla voi aistia kosken todellisen voiman.

Könkäässä aivan rannan tuntumassa sijaitsevien kuoppien ja monttujen kalastaminen vaatii hyvin raskaita ampumapäiden ja perukkeiden käyttöä. Lohiperhoa joutuu sidontavaiheessa poikkeuksellisesti painottamaan, jotta perhoa voi tarjota syvänteissä pysähtyville kaloille.

Alapäässä viehekalastusalue sallitaan merkkikilveltä uudelleen, alue jatkuu muutaman sadan metrin matkan Jalven suvannon alapäähän, jossa viehekalastus päättyy jälleen merkkikilpeen ja Boratbockan perhoalueeseen.

Könkään tasoittuessa Jalven yläosassa väkeväksi suvannoksi, aloittavat soutajat oman soutunsa. Soutureitti noudattaa rannanlinjaa, koska könkään nousua odottelevat lohet keräävät hetken voimiaan suvannon yläpäässä, alueelle on keskittynyt myös rannalta heittävät viehekalastajat, saattaapa joku tarjota perhoakin houkutteeksi. Viehekalastajien ketju jatkuu käytännössä ruuhkaisimpaan aikaan aina viehealueen alarajalle saakka.

Jalven suvannon ylänuora kallion nokalta alaspäin mahdollistaa harvoin tehokkaan perhopyynnin, sen verran tiheässä viehekalastajia nuoralle on asettunut, varsinkin jos lohta todella nousee, mutta aamuyön tunteina saattaa löytyä tilaa laskea tuo parin sadan metrin mittainen nuora. Perhokalastukseen nuora on parhaimmillaan, kun se on rauhoittunut ja veden runsauden vuoksi lohi liikkuu yöllä aivan rannan tuntumassa. Kallion nokan alapuoli, mahdollisen laskun yläkohta on syvä ja mahdollistaa raskaan siiman käytön, jolloin perho saadaan riittävän syvälle lohen uintireitille, koska nuoralla on vain muutama syvempi kuoppa ja kiven huove lohta lepuuttamaan. Pyynti perholla perustuukin samalla tavalla lohen ja perhon kohtaamiseen kuin viehekalastuksessakin, parhaita tuloksia onkin saatu, kun kymmenkunta perhokalastajaa on päässyt laskemaan letkana nuoraa. Lohi ottaakin usein keskempänä virrassa, joten pitkistä heitoista on etua. Laskettaessa nuoraa tulee alapäässä kieltomerkin yläpuolella ja kohdalla rantakuopat, josta saattaa tavoittaa varsinkin aamuyöllä kuoppaan sijoittuneen lohen.

etusivulle

© Asko Jaakola

Boratbockan perhoalue

Jalven alapää

Boratbockan perhoalue alkaa Jalven suvannon alapäästä, viehekalastusalueen rajalta. Rajalle muodostuu kohdasta haarautuvan sivuvirran(nuoran) ja pääuoman risteämäkohtaan otollinen laaja monttu, jossa lohi noustuaan kosken viivähtää tovin. Yleiskuvassa havaitsee veneiden yläpuolella kiviryhmän, joista ulommainen on laakea punainen kivi, jota on helppo käyttää merkkinä suunnitellessaan laskua, joka aloitetaan kymmenkunta metriä punaisen kiven yläpuolelta, aloituksessa pyydetään kiven ulkopuoli, kun heitto pituutta lisäämällä siihen ulottuu. Laskua jatketaan samalla heiton pituudella edeten, punaisen kiven alapuolelle on ensimmäinen ottikolo, ristiaallon alla aivan rannan tuntumassa, laskua jatketaan kahlaamalla polvisyvyydessä syvemmän väylän reunaa, väylässä on selvä laskureitti, jota maustaa muutama kivi lepohuopeineen, koko ajan lasku kannattaa saattaa aivan rantaan saakka. Lähestyttäessä poolin alapäässä olevaa seisovan veden mutkaa tulee lisätä heittoon hieman pituutta ja levittää heittoa keskemmälle, jolloin laakea alapää saadaan tarkemmin pyydettyä, jokainen heitto tulee edelleen saattaa aivan rantaan, koska perhoa seuraava lohi tuolloin joutuu tekemään ottipäätöksen, yleensä pyytäjälle myönteisen.

Pooli näytti 90-luvulla vuodesta toiseen samanlaiselta, kunnes vuonna 98 tulva muotoili pohjaa tuoden lisää hiekkaa, joka paransi alaosan kahlattavuutta. Aikaisemmin varsinkin veden laskiessa poolissa oli vain kolme pohjakiveä, joiden päältä saattoi vuorotellen heittää, poolia pyöritettiin tuolloin varttitunnin välein vaihtaen kiveä, kivet sijaitsivat hyvin lähellä aikaisempaa syvää monttua. Tulvaveden aikaan kohdassa on Alakönkään ainoa perhopaikka, vuonna 93 kevään myöhästyessä kolmisen viikkoa rantoja reunusti miestä korkeammat jääröykkiöt, pyynti keskittyi mainitun sivuvirran mutkaan, jossa parikymmentä miestä odotteli heittovuoroaan hajaantuen vasta muutaman päivän kuluttua veden laskiessa.


 

Kohdassa kannattaa tarjota veden lämmetessä riittävästi pintaperhoa, varsinkin jos huomaa lohen toistuvasti näyttäyvän suurin piirtein samalla paikalla. Pintaperhon käytöstä tulee sopia pyytäjien kesken, koska heitto estää uppoperhoa käyttävän laskua. Sopimus syntyy varmasti onnistuneen kokeilun jälkeen. Heittosiiman valinnassa tulee olla huolellinen, ettei pyydä liian kauan esim. nopeasti uppoavalla tai kärkiuppoavalla siimalla.

Siima tuleekin vaihtaa ajoissa korkeammalla uivaan intermediateen tai pintasiimaan. Siimanvaihto perustuu siihen, ettei liian syvältä pyydettäessä aiheuteta tarpeettomia pohjakosketuksia eikä myöskään tarpeetonta ääntä, lohi ei näytä erityisemmin rakastavan ääntä, joka syntyy perhon kirahdellessa kiviin.

Perhoalueen ylärajamerkin alapuolelta avautuu Jalven nuoran niska. Lasku aloitetaan kuvan vesikorkeudella pintaa rikkovan punaisen kiven yläpuolelta, rantaan muodostuva huove kannattaa pyytää uittamalla perhonsa aivan rantaan saakka, otti paukahtaa usein alemman veneen kohdalla, lasku on mahdollista jatkaa mutkan keskivaiheille saakka, jolloin osa rantaväylän niskasta tulee samalla pyydettyä. Lohen nousu näkyy paikassa runsaina hyppyinä ja kohautuksina. Mikäli niskamutkassa ei ole kalastajia, voi laskua jatkaa niskakinkamalle saakka.


 

Pääuoman niskalta Jalven särkälle

Jalven nuoran virtaaman vähentyessä voi kahlata niskalta suoraan Jalven särkälle. Särkälle kannattaa siirtyä heti mahdollisuuden siihen synnyttyä, usein muutamat perhokalastajat siirtyvät veneellä jo tulvan aikana pyytämään Jalven sivuvirran puoleista osaa.

Särkän kärjen kohdalta alkaa Boratbocka ja kosken niskalla on otollinen heittopaikka, kun vesitilanne sallii kohtaan kahlaamisen. Parikymmentä metriä särkältä könkään suuntaa on pieni kohoama, jossa sijaitsevan kiven nokalta voi heittonsa aloittaa. Aloituspaikalta heitot aloitetaan lyhyinä ,koska heti kohoaman alapuolella on ensimmäinen syvänne, josta kosken nousseen lohen voi löytää, kalastaminen jatkuu lisäämällä siimapituutta heitto heitolta, kunnes kunkin henkilökohtainen kohtuullinen heittopituus saavutetaan. Kymmenisen metriä aloituskiveltä alavirtaan löytyy toinen kohoama, josta voi pyytää alemman niska-alueen vastaavalla tavalla. Pyyntiä on jaksotettava, koska noustuaan lohi hakeutuu levähtämään niska-alueen kuoppiin, se on lohelle myös sallittava.


 

Kosken niskalla särkältä ulospäin edettäessä voi havaita suurempia kiviä ryhmittyneinä parinkymmenen metrin välein, kiviryppäät muodostavat nousuväylät, joita tarkkailemalla saa nauttia lohen hypyistä ja selänkohautuksista sen tullessa niskalle. Lohen liikkeet johdattavat myös kalastajaa suuntamaan heittonsa ja heittopaikkansa lohen liikkeisiin nähden oikein. Toisaalta lohen nousureitit seuraavat veden alenemista, kun titit nousevat aina särkän puoleisinta väylää ja suuremmat ulompaa väylää, siirtyy tämä ryhmitys aina ulommas särkältä, mutta ei onneksi tavoittamattomiin.

Välittömästi niskan alapuolella on väylä, josta tavoittaa yleisimmin pikkulohen, mutta isomusten reittikään ei ole kaukana. Aloituspaikalta voi laskea parikymmentä metriä, joka ei kuitenkaan ole tarpeellista, jos pitäytyy yläosan pyynnissä. Yläosan ensimmäisen ottipaikat ovat vavan mitan päässä, joten on oltava tarkkana alusta saakka ja tarjottava perhoa väylän särkän puoleisten kivien vierustojen läheltä nouseville kaloille. Poolin alapäässä reippaan kymmenen metrin päässä on kaksi suurempaa kiveä vierekkäin parin metrin etäisyydellä toisistaan, tuota välikköä käyttää iso lohi ja sen saattaa löytää kivien yläpuolelle muodostuneesta peilistä tai kivien alapuolelle muodostuvasta pitkästä syvemmästä huopeesta, joka tulisi voida pyytää laskun yhteydessä.

Loppupäässä pyytäjä voi nousta takaisin särkälle odottamaan vuoroaan tai siirtyä särkän keskilampareen yläkinkaman pyyntiin. Kinkaman alla on syvä juonne, jossa virta kiertää mielekkäästi, mutta kalan löytyminen juonteesta on heikkoa, mutta juonteen pyytämistä on syytä pohtia. Virta juonteen jälkeen heikkenee lähes seisovaksi vedeksi särkän lampareeseen, lampare on kuitenkin syvä. Syynä juonteen kalattomuuteen lienee itse kinkama, joka ohjaa nousua kiertämään kinkama alapuolelta.

Sitä vastoin lampareen alapäähän syntyy alkukesästä pieni niska, jota seuratessa huomaa lohiparvien hyppyjä. Niskaa pyytämään voi kahlata syvälle lampareen alapäästä ja suunnata heittonsa niskan nousureiälle, reiällä marssijärjestys on vastaava, titit rannempana ja isot ulompana, pitkälle heittosuunnan ja tavoiteltavan kalastusreitin määrää lusikkareiän korkeus, mutta on toki virranpaineellakin sanottavansa. Lampareen alapuolinen väylä on pyydettävissä pitkänä laskuna, särkän reunustaa kahlaamalla ylettyy kohtuullisella heitolla pyytämään reunaan jäävät pienet kuopat ja huopeet. Särkän alapää madaltuu ja särkän muodostama selänne ohjaa lohen nousun osittain perhokalastajan ulottumattomiin, mutta lohi saattaa nousta hyvinkin lähellä rantaa, jolloin on mahdollista löytää otollinen reikä heittojaan varten.

Särkkien alapään alue on vähemmän pyydettyä osaa Boratbockasta, paikalle osuu vain muutama perhokalastaja, jotka osaavat sovittaa pyyntipaikkansa oikealle veden korkeudelle ja oikeaan paikkaan.

Särkät rannan kapeamman sivuvirran puoleisen rannan pyynnillinen merkitys vähenee veden laskiessa, piirrokseen on merkitty ns. korkean veden paikat, joita pyydettäessä joutuu särkälle vielä menemään veneellä.


 

Jalvennuora rannalta

Nuoran niskalla sijaitsee seuraava erikseen pyydetty pooli, päättyen niskan kinkamaan. Peilimutkassa on useita kuoppia, jotka toimivat erityisesti korkealla vedellä, niskan pyynti jatkuu periaatteessa niin kauan kuin lohi nousee väylää myöten. Niska näyttää paikan huonosti tuntevasta vähäpätöiseltä, mutta kohtuullisen kookkaitakin lohia on paikasta saatu. Paikan pyynnin lopettaa niskalle vinoittain asetettava pato, joka tehokkaasti estää lohen nousun. Padon ilmestyttyä onkin aika siirtyä Jalven särkän pyyntiin, jonne voi kahlata niskapoolin yläpäästä veden laskiessa.

Niskalta alaspäin rantaa reunustavien kivien huopeista saattaa saada tartutettua titin, mutta pääsääntöisesti sivuvirran rantanuoralla ei ole erityisempiä lohta kiinnostavia pyyntikuoppia, sivuvirran puolivälissä on taive, jossa virta hieman syvenee, mutta lohen tavoittaminen on hankalaa, koska sen nousureitti näyttää seuraavan virran Jalven särkän puoleista rantaa, nousulla on merkitystä myös ainoastaan korkean veden aikana. Tulva -99 kuljetti rantaväylään väylän niskan kohdalta pitkästi rantatörmää, joka laskeutui väylän keskikohdalle muodostaen pienen könkään.

Rantaväylän könkäässä nousuväylä sijaitsee Jalven särkän puolella, mutta könkään alapuolinen osuus kaartaa kuvan mukaan luoden miedomman virtajuonteen kalan lähestyessä kinkamaa. Kyseistä kohtaa kannattaa seurata, sillä reitti näyttää houkuttelevalta vaikkakin nykyinen nousureitti näytti kulkevan edelleen särkän puoleisella osalla rantaväylää. Mikäli aavistus reitin muuttumisesta pitää paikkansa on tulevana keväänä syytä paikkaa kalastaa, kun ottaa vielä huomioon kaarteessa olevat mukavat pienet kivien taustat. Heinäkuuta lähestyttäessä sivuvirta menettää kalastuksellinen merkityksensä.

Nuoran alapäähän muodostuu houkutteleva reitti, jota lohi näyttää käyttävän. Reittiä voi laskea pitkälle lähelle uutta kioskirannan ulkopuolelle muodostunutta penkkaa. Pitkä penkka on siirtänyt aikaisempaa Kioskipoolia uuteen muotoon, vesi työntyy penkan yläpäästä vanhalle reitille, mutta. vanhalla uomalla ei ole kalastuksellista merkitystä. Sen sijaan penkka muodostaa tavallaan uuden koskiosuuden pitkälle Sirin särkän rantaväylälle saakka. Koskessa on pieni niskapeili, jossa titti näyttäytyy tullessaan koskesta miedompaan virtaa. Kosken niska kannattaa kokeilla, nyt kokeilua haittasi lokkipariskunnan pesintähommat, jota ei haluttu häiritä kapealla penkalla, todennäköistä kuitenkin on ettei niskaa pääse kahlaamalla pyytämään ennen kuin vesi on laskenut liian alhaalle.


 

Rantaväylän muotoutumista ja lohen reittiä väylässä kannattaa tulevana keväänä seurata, mikäli arvio reitistä pitää kutinsa paikassa ei ole enää yhtä rauhallista.

Kioskinuora

Kioskinuoran yläpuolelle sijoittuu Jalven nuoran nokka, jonka kautta varsinkin korkealla vedellä lohi kulkee noustessaan Jalven rantaväylää myöten. Aikaisemmin nuoran nokan pyyntiin vaikutti Jalven särkän ylitse syöksyvä virta, joka ohjasi nousevan lohen särkän reunaan ja nokan yläosan pyynnillä ei ollut merkitystä.

Kioskinuora on täyttynyt tulvan siirtelemällä maa-aineksella. Sirin rantaväylän kalastaminen on mahdollista sekä särkän puoleiselta rannalta että mantereen puolelta.Kioskinuora oli suosittu paikka aikaisemmin korkealla vedellä, laskemaan sopii kerralla kuusi -seitsemän kalastajaa yhtä aikaa. Kioskinuoran pyynti perustui lohen nousureitin hyväksi-käyttöön. Paikka muuttui viimeisen tulvan jäljiltä, mutta mahdollistaa edelleen lohen nousureitin pyynnin.

Korkealla vedellä lohi nousee Suomen puoleista Jalveen saakka aivan rannan tuntumassa, veden laskiessa reitti säilyy niin kauan kuin Sirin rantaväylä vetää lohta nousulle. Kioskinuora antaa hyvän mahdollisuuden kokonaisten lohiparvien pyyntiin, koska parvi saattaa nousta nuoralle pysyen likipitäen koossa, useat eri kalastajat saattavat saada yhtäaikaisesti saalista. Nuoran ala osalla, kioskin kohdalla ranta madaltuu, väylän sijaitessa keskempänä. Nuoralle voi sijoittua kaksi erillistä pyyntipoolia, ylempi aivan pikkukosken niskan alapuolelle ja alempi kioskin kohdalta aloittaen .

etusivulle

© Asko Jaakola

Siriltä Välikarin kautta Vauhtikarille

Otsikko on valittu lähinnä kahluujärjestyksen vuoksi, tulvaveden aikana Sirille on laittauduttava veneellä, kahluupaikoilla ei välttämättä vettä ole liiaksi, mutta virran voimakkuus ei salli kahlaamista. Virran vaimentuessa syntyy mahdollisuus kahlata särkälle, aluksi Sirille ja kohta sen jälkeen Siriltä ylävirtaan vaikkapa Vauhtikarille saakka.

Tulvavedet ja jäät muotoilevat myös särkkien seutuja joka kevät, saattaa olla, että ottipaikoille pystyy kahlaamaan veden laskettua hieman tai esimerkiksi Vauhtikarille joutuu menemään veneellä pitkään sen jälkeenkin kun kahluu alemmille särkille on ollut mahdollista.

Veneen käyttöäkin on joskus tulkittu ahtaasti, muistissa on aika, jolloin tarvittiin kaksi venettä, toisella souti pyytäjät ilman kalastusvälineitä ja toisella kaveri välineiden kanssa, mutta hänen piti lunastaa soutulupa välineiden kuljetusta varten tai jos paikallinen soutaja vie pyytäjät yhdellä reissulla, haki hän erikseen pyyntivälineet. No nyt näyttää kalastussääntöjen tulkintoihin tulleen mukaan väljyyttäkin.

Kalastaminen Sirillä alkaa, kun särkän korkein kohta alkaa paljastua vedestä eli kun istumapaikat ovat minimissä. Pyynti keskittyy kuivan osan läheisyydestä löytyvien nousuväyliin nivoutuvien monttujen kalastamiseen. Yleensä veden laskettua syntyy särkän kotimaiselle puolelle ensimmäiset poolit, joita lasketaan yhdessä tai erikseen riippuen pyytäjien määrästä.

Särkän rantaväylään muodostuu selkeitä kuoppia, joissa lohi viivähtää, rantaväylän nykyisen muodon säilyessä kannattaa väylän pyyntiin tehdä pari poolia, joihin helposti menee kymmenkunta kalastajaa yhteensä. Rantaväylän montut voi selkeästi lukea korkealta rantatörmältä ja sijoittaa poolit monttujen suhteen, monttuja on useita ja ne sijoittuvat pitkin rantaväylä ylhäältä alas saakka. Alapäässä oli kuluneena kautena selkeä kinkama, jonka särkän puoleista reunustaa lohi hyppäsi suoraan pyydettävään kuoppaan.

Suomen puoleisen väylän nousun tyrehtyessä pyynti keskittyy Sirin montun kalastukseen ja vähäisemmin alempaan Kotamonttuun, joka täytyi laskea kahdessa osassa, ensin yläosa ja sen jälkeen monttupeilin alapään niska, joka antoikin mukavasti kalaa.


 

Sirin monttu on pitkä, laakea ja oikealle kaartava reunavirta, kerralla kalastamaan mahtuu 4 - 5 pyytäjää. Kalastusta vaivaa pitkät odotukset laskujen välillä, normaalilla parin-kymmenen miehityksellä venyy odotusjaksot aina 2,5 tuntiin, joka on kyllä liikaa. Odotukseen innostaa kala jokaisella laskulla tai ainakin karkuutus. Mikäli luvat tullaan myymään arvonnan perusteella, saa useampi perhokalastaja mahdollisuuden kokeilla onneaan.

Niin Sirin särkän kuin muidenkin särkkien pyyntipaikkojen osalta jokainen vuosi tuo uutta tullessaan, jotkut paikat säilyvät ennallaan, toiset muuttuessa tai hävitessä kokonaan sekä uusien kelvollisten paikkojen ilmaantuessa aluksi kokeiltaviksi niille pyytäjille, jotka osaavat lukea virran muotoja oikein.

Veden laskiessa riittävästi on kahlaaminen Siriltä Välikarille ja siitä edelleen Vauhtikarille, Välikarin pysytellessä pitkään pinnan alapuolella. Vauhtikarille on paras mennä kuitenkin veneellä, koska kalastaminen on mahdollista karin ilmestyttyä näkyviin sen verran, että kivillä voi laskujen välillä lepuuttaa itseään. Karia mahtuu kalastamaan molemmin puolin. Veden laskiessa edelleen väylän puoleisen reunuksen virran paine helpottaa ja antaa mahdollisuuden siirtyä pyytämään myös karin väylämonttua. Vauhtikarin muoto nykyisellään saattaa johtaa karin leikkaantumiseen kahtia, jolloin seuraa väistämättömiä muutoksia lohen nousureitteihin ja pyyntipaikkoihin. Vauhtikarin ja Sirin väliin jäävä Välikari paljastuu kupeineen kalastukseen kesä - heinäkuun vaihteessa, muutamia pyytäjiä ilmestyy Sirin ruuhkien vuoksi jo aikaisemmin, mutta paikka ei tarjoa mitään erityistä poolia, vaan kalastus keskittyy väylän puoleisella osalle lohen nousureitille.

Kotamontun alapään syvyys haittaa täyspitkää laskua, alaniskan joutuu kalastamaan erikseen, niska tulee sisällyttää Kotamontun pooliin, muutoin kalastaminen on mahdollista liian lyhyellä pätkällä.

Sirin alapuolelle sijoittuva Alakari tarjoaa paremman vaihtoehdon purkaa ruuhkia, Alakarin alapuolella sijaitsee veden ollessa vielä riittävän korkealla lohelle otollisen reitin, jota pyytää myös Sirin alapään kautta.

Pyynti perhopoolissa

Perhokalastuspoolit ryhmittäytyy kalastusvuorokauden alkaessa. Rajoituskaudella ei edellisen luvan häntiä jää, vaan uusi järjestäytyminen tapahtuu aina illalla sen järjestyksen mukaan, milloin itse kukin on paikalle tullut, ensimmäisen vuoron saa paikalla ensimmäinen jne., vuorojärjestystä noudatetaan kaikissa perhokalastuspaikoissa samalla tyylillä.

Sirissä lohta väsyttävä perhokalastaja valmis-tautuu siirtymään "piippu-hyllylle", sama ajatus lienee avustajilla. Jou-hevasti liikkuva pyyntirinki vaatii kaikilta määrättyä ripeyttä ja muiden huo-miointia laskettaessa poo-lia alavirtaan.

Aloituspaikka määräytyy vedenkorkeuden mukaan, aloituspaikalle voi aloittajan jälkeen siirtyä vuoroa vaatimaan kymmenen minuutin kuluttua hänen aloituksestaan. Kymmenen minuuttia on riittävä aika saada siimansa vakioheittopituuteen, jonka jälkeen jokainen heittäjä siirtyy askelparin taikka metrin matkan alavirtaan ja suorittaa uuden heiton. Askeltaminen alavirtaan antaa tarvittavan nopeuden poolin laskuun ja uusille kalastajille mahdollisuuden. Tässä askelpari tarkoittaa rehellisen reiluja askelin, tangon askelia noudatetaan liukkaammilla lattioilla, valitettavasti aina kalastajajoukossa on niitä, joiden tanssitaito vaikuttaa kehittyneemmältä kuin askellus kahlatessa.

Kotamontun kalastus ryhmittyy vastaavasti vuorojärjestyksen mukaan aloituspaikalta, montun alaosa on kuitenkin pyydettävä erikseen, koska väliin jäävää kuoppaa ei syvyyden vuoksi voi laskea samaan rytmiin. Välillä on lasku keskeytettävä ja siirryttävä alakinkaman tai -niskan kalastamiseen, jolloin tulee vaihtoväli rytmittää siten, ettei jäljessä tuleva joudu odottamaan niskavuoroaan, edellä mainittu kymmenen minuuttia täsmännee tässäkin.

Kalan tarttuessa koosta riippuen laskulla olijat väistävät väsytystä, mikäli kala pyrkii alavirtaan, mutta väsytystilanteessa tulee saattaa aikeensa kuuluville huutamalla tai vislaamalla. Mikäli saa kalansa vielä ylös, joutuu pyyntisäännön mukaan "piippuhyllylle" ts. lasku kalansaajan osalta loppuu ylösottoon. Sääntö on kirjoittamaton ja pyyntiä tasapuolistava, noudatettakoon sitä sellaisenaan.

Uusin keskustelua herättänyt kohden on Pirunsaari, mutta sen kalastaminen laillisesti onkin vaativa puuha. Saari sijaitsee väylän pohjoispuolella, joten saari kuuluu Norjalle. Ettei syyllistyisi laittomaan rajanylitykseen tulee saareen siirtyä veneellä Norjasta. Mikäli kyseessä on Boratbockan rajoitusaikaan sattuva pyyntijakso on myös lupa hankittava Norjasta, jossa törmää uudelleen 35 luvan rajoitukseen.


 

 Säännöt

Perhokalastus on yleisesti sallittua koko joessa, pois lukien sellaisten sivujokien suualue, joihin lohi nousee, molemmin puolin suuta on rannalta kalastettaessa 50 metrin kalastuskielto. Joissakin tapauksissa jokisuulla on selvät merkit, missä tämä alue päättyy suulta määriteltynä. Sivujoet joihin lohi nousee on määritelty kalastussäännössä ja virallisessa Teno-info 2001 esitteessä, joita on saatavilla luvanmyyntipisteissä. Inarijoessa Karigasniemellä, 50 metriä Inarijoen ylittävän sillan yläpuolelta ja 150 metriä sillan alapuolelle ulottuvalla alueella on perhokalastus ulkopaikkakuntalaiselta kielletty - tämä huomautuksena, koska kalastussäännöstä saattaa saada virheellisen käsityksen. Alue on joka tapauksessa merkitty merkkikilvin maastoon.

Edelleen perhokalastajan on huomioitava pyynnissä oleva seisova pyydys, joko verkko tai pato. Patojohteiden sisäpuolella ja alueella, joka on 50 metriä lähempänä padon suuta tai sivuverkkoja on kalastus kielletty - edelleen kalastus on kielletty 10 metriä lähempänä seisovaa verkkoa. Pato tai verkko on pyynnissä maanantai-illasta klo 19 torstai-iltaan klo 19 saakka, muuna aikana ei näillä välineillä saa kalastaa. Patolaitteita ja verkon kiinnitykseen käytettäviä vaarnoja, pukkeja, johteita ja verkkomerkkejä ei ole syytä vahingoittaa vaikka ne eivät olisikaan pyynnissä, vaan ne on syytä myös tuolloin kiertää riittävän etäältä.

Boratbockan perhokalastusalueella lupien määrä on rajoitettu 20.6. - 20.7. välisenä aikana, jolloin jaksolle myydään kalastusvuorokautta kohden vain 35 lupaa. Boratbockan luvan voi varata henkilökohtaisesti kirjaamalla varauksensa luvanmyyntipisteessä olevaan varauslistaan viimeistään ennen arvonnan alkua, mutta vain yksi varaus vuorokautta kohden. Mikäli varauksia jollekin vuorokaudelle tulee yli 35 suoritetaan lupien arvonta jokaisena kalastuspäivänä klo 16.00. Lupa tulee lunastaa ennen kunkin kalastusvuorokauden alkua klo 19.00 - sen jälkeen lunastamattomat luvat myydään suoraan ilman arvontaa. Boratbockan perhokalastusalueella ei perhelupa kelpaa rajoitusaikana, vaan kaikkien on varattava tämä erillinen Boratbockan lupa. Varauksella tai arvonnassa saadulla Boratbockan luvalla voi kuitenkin kalastaa rajoitusalueella klo 19 ja klo 07 välisenä 12 tunnin jakson, muuna aikana luvalla voi kalastaa muualla normaalisti.

Perhokalastuslupaa kutsutaan rantakalastusluvaksi, koska samalla luvalla voi heittää viehettä huomioiden viehekalastuksen rajoitukset Alakönkäällä, Yläkönkäällä ja Matinkönkäässä ja sen yläpuolisella alueella Inarijoessa. Rantakalastuslupa maksaa vuonna 2004 20 € vuorokaudelta - rantalupaan on mahdollista hankkia rinnakkainen perhelupa, jolla voi lupamaksuja säästää - puolisolle ja perheen alle 16-vuotiaille voi hankkia 5 euron perheluvan niin rantakalastukseen kuin soutuunkin. Matinkönkäässä ja sen yläpuolisella jokijaksolla voi kalastaa rannalta sekä perholla että vieheellä, lupa on muuta jokiosuutta edullisempi ja maksaa vain 10 €/vrk.

Uutena sääntönä alle 16-vuotias voi harrastaa kalastusta perhokalastussäännöin heittäen perhoa heittokoholla, jolloin perheiden yhdessäolo muuttuu mielekkäämmäksi.

Vieheenheitto on sallittua Alakönkäässä merkkitauluin rajoitetulla alueella, varsinaisessa könkäässä on kuitenkin 600 metrin mittainen alue, jossa ulkopaikkakuntalainen ei saa heittää viehettään. Kaikki muutkin viehekalastusalueet on merkkitauluilla merkitty maastoon.


 

Säännöt on laadittu noudattamista varten, mikäli säännöissä on kehittämisen tarvetta, löytyy aina oikea viranomainen, johon voi ottaa yhteyttä. Tenon kalastusta koordinoi Lapin TE-keskuksen kalatalousyksikkö. Valvonta toteutetaan paikallisten kalastuksenvalvojien ja poliisin toimesta.

Kalastajan velvollisuus on selvittää ennen pyynnin aloittamista kalastuskohdettaan koskevat kalastussäännöt. Viehekalastusalueet on maastossa rajattu merkkikilvin, kalastuksessa tulee huomioida, että sallitun alueen rajan muodostaa Suomen puoleisten ja Norjan puoleisten merkkikilpien välinen linja.

Tämä ei tarkoita sitä, että viehekalastaja seisoessaan merkkikilvellä voi heitellä merkin alapuolisella osuudella, vaan kalastus päättyy tuolle rajalinjalle ja vieheet ylös vedestä.


 

Mitä perukkeen nokkaan?

Vuosien saatossa on tullut selväksi, että muutamat klassiset perhomallit toimivat kalastettaessa Tenolla. Samalla esille nousee aina ns. vuosikertamallit, jotka ovat hyviä yhtenä vuotena, toisena niillä pyydettäessä on kuin kokeilisi kaivosta kalaa.

Yleisesti on muodostunut käsitys, jonka mukaan tenolaisen perhon tulisi olla sidokseltaan niukka, karvasiipinen ja rungoltaan musta. Karvojen määrästä siivessä on joku käyttänyt määritelmää - laita siipeen karvoja niin vähän kuin kehtaat - toinen - karvoja pannaan saman verran kuin on potkupallojoukkueessa pelaajia, 11 kappaletta.

Talvikautena sitoessaan perhoja on hyvä sitoa muutamia luottomalleja eri kokoisiin koukkuihin, sillä koukun koko on tärkeä, lohi saattaa hyvinkin nopeasti vaihtaa makumieltymystään. Sidonnan tavoitteena on aina rakentaa identtisiä perhoja niin perhossa esitettävien materiaalien kuin sidonnan laadunkin suhteen. Perhon identtisyys saattaa korostua, koska täysin identtistä "myyntiperhoa " on aivan yhtä vaikea sitoa kuin sitä kilpailuperhoakin.

Kun on sitten päässyt "sisälle" tenolaisen lohen narraamiseen voikin ryhtyä kehittämään omia malleja - mieluisia yllätyksiä on varmasti luvassa. Vielä kun pitää mielessään sen kaikkein keskeisimmän perhokalastuksen oivalluksen - perho pyytää parhaiten vedessä - lohtakin!

Kireitä siimoja!


 

Katso myös sidontaohjeet

Sulje ikkuna

© Asko Jaakola