Perhokalastajan Inari- ja Tenojoki

Tällä sivulla voit lukea Inari- ja Tenojoen kalastuskauden tapahtumista "reaaliajassa" - päiväkirjamuotoiset juttut kertovat eri kalastuspaikoista, vesitilanteesta, kelvollisista perhoista ja päätelmistä lohen liikkeistä joissa.
_____________________________________________________________________________________________________________________________

Kojamoväylä 21.7.2012


Leveälanteisten määrä jokivarressa lisääntyy, olen tehnyt kolme varmaa havaintoa kalastavista naisista.
Eipä tuo lie mikään ihme, sillä aikahan kuluu mukavasti perhokalastuksen parissa - sateesta huolimatta. Lohi ei ollut kuitenkaan suotuisa, paria päivää aikaisemmin niska oli tarjonnut otteja, mutta nyt vain väylän ainoa pikkukojamo uhitteli pyytäjille. Koukkuleukainen kojamotitti pitää vaarin reviiristään, mutta ei helpolla antaudu koukun  pettämäksi.

Säästä sen verran, että lämpöasteita on ollut yhden käden sormien verran ja kosteusprosentti riittävä. Norjan rantaa kalastava naisimmeinen kertoi vettä olevan tähän kohtaa puoli metriä liian vähän. Noh, samanlaisia asiantuntevia kommentteja kuin miehilläkin, yleensähän vettä on joko liikaa tai liian paljon. Itse ehdottelin kalan puuttumista, mutta sekään ei tainnut saada suosiota, koska titti näytti itsensä välittömästi ajatuksen jälkeen. Harvalukuisen kalan kanssa syntyy yleensä vain harvalukuisia kohtaamisia, jos niitäkään. 



© Asko Jaakola 2012


Sulje ikkuna