Perhokalastajan Inari- ja Tenojoki

Tällä sivulla voit lukea Inari- ja Tenojoen kalastuskauden tapahtumista "reaaliajassa" - päiväkirjamuotoiset juttut kertovat eri kalastuspaikoista, vesitilanteesta, kelvollisista perhoista ja päätelmistä lohen liikkeistä joissa.
_____________________________________________________________________________________________________________________________

Orivesi 26.7.2011


Palataan vielä ravustukseen, ettei vain synny luuloa, ettei Suomessa enää rapuja ole. Onneksi löytyi tämä kookas täplärapu, jonka tunnistaa parheiten saksien tyvessä olevista sinisistä täplistä. Vaikka täplät tällä yksilöllä oli kokoon nähden piehenköt, niin selvä lajimääritys onnistuu. Toinen selkeä käyttäytymistunniste on se, että nämä täplikset ovat sangen ärhäköitä, sakset heiluu heti kun sitä lähestyy.

Muutoin ravustus on nyt ohitse, tätä yksilöä varten viritettiin sumppu siinä uskossa, että rapuja olisi löytynyt kekkerimäärä, mutta toisin kävi. Kun olin päästämässä tätä takaisin luonnolliseen olotilaan, huomasin, että sumpun päätyseinässä oli saukon mentävä reikä ja rapu oli käytetty välittömästi ravinnoksi.

Tästä tuli mieleen se, että mitenkähän näiden toisaalta luontoisten eläimiemme, kuten saukko tai ei-luotoisten, kuten minkki, kanta tulisi huomioida rapujen tai jalokalojen osalta. Jotenkin olen tullut siihen tulokseen, että jos haluaisimme perustaa kunnollisen jalokalavesistön tai kehittää jotain olemassa olevaa vesistöä, niin pitäisi ehkä huolehtia, ettei näitä jalokalojen tai rapujen "luonnollisia" vihollisia vesistössä olisi. Todennäköisesti tämäkin rapu kuitenkin luonnollisessa ympäristössään oli parhaiten pystynyt puolustamaan henkikultaansa viholliseltaan. Mutta muistaa pitää, ettei tämä täplärapu ole sitä suomalaista kantaa ja niukkuuden vallitessa se näkyy myös saaliiden ja saalistajien tasapainottomuutena, saalistajan oppiessa hyödyntämään muutakin saatavilla olevaa ravintoa.

Saaliin ja saalistajan luonnollinen tasapainotila lienee utopiaa, ihminen on huolehtinut omalta osaltaan tasapainon yksipuolisesta hävittämisestä. Tenojoen vesistöissä lohenpoikasia eli smoltteja vainoaa eräänlaisina uusian tulokkaina meritaimen ja määrällisesti runsastunut koskelokanta, mutta myös haukikanta, jota on tarkoituksen mukaista tavattaessa vähentää. Tässäkin merkittävin luonnon tasapainon heiluttaja on edelleen ihminen, joka on kauan sitten menettänyt tiedon ja taidon luonnon tasapainon kunnioittamisesta riippumatta siitä, kummalta puolen napapiiriä sitten tuleekin. Aina iskee se saaliinsaannin hulluus, jota ei kyetä hallitsemaan määrän tai saaliin koon suhteen. Peiliä sopii katsoa useimmissa tapauksissa, ei pelkästään talven hurskaiden ajatusten kohdalla, vaan myös rannassa kun otti on tapahtunut. Viimeisten karkuutusten osalta jälkeenpäin itsekin havaitsin, että koetuksi tulivat juuri ne parhaat hetket - lohen otti, väsytys ja viimein karkuutus. Miten paljon helpompaa tai tavallisempaa tämä olisikaan kun käyttäisimme väkäsettömiä koukkuja.

Kuuntelin tuossa YLE Areenasta Reseptoria, Tenojoen lohikantojen kotipaikka näkyy DNS:sta. Australialaista akatemiaprofessoria Craig Primmeri´a jututtaa Leena Mattila:
http://areena.yle.fi/audio/1311692938207
Lisää Craig Primmerin tutkimusryhmästä: http://users.utu.fi/primmer/

Löytyisiköhän australialaisessa riippumatonta tietoa siitä, miten Tenojoen vesistöalueen kalastusta pitäisi ohjata, kun omat tutkijamme tuntuvat olevan vähemmän riippumattomia ja pelkäävät pyllistellä juuri mihinkään suuntaan.  



© Asko Jaakola 2011


Sulje ikkuna