Perhokalastajan Inari- ja Tenojoki

Tällä sivulla voit lukea Inari- ja Tenojoen kalastuskauden tapahtumista "reaaliajassa" - päiväkirjamuotoiset juttut kertovat eri kalastuspaikoista, vesitilanteesta, kelvollisista perhoista ja päätelmistä lohen liikkeistä joissa.
_____________________________________________________________________________________________________________________________

Karigasniemi 14.7.2010


Tänään on keskiviikko ja kalastusta ei harjoiteta eikä sitä harjoiteta ennen perjantai-iltaa. Eilisen päivän perhon valinta oli muuten helppoa, pitkälle ehtineelle kesälle ei tarvittu Sylviä, ei Sarvijaakko, vaan viime kesän malliin tehty Risku, sidottuna kolmihaaraiseen #10:n koukkuun.  Kaikki  tapahtumat sattui kyseisellä mallille harjusta myöten. Kaikesta saattoi päätellä myös, että Inarijoen lohentuotantokin on voimissaan, smoltteja oli monesti kiinni perhossa, mutta smoltit olivat osanneet tarttua suusta perhoon. Olisiko tämä enne tulevasta loistavasta lohikesästä joella muutaman vuoden päästä.

Päivä on kulunut välinehuollon merkeissä ja varusteiden kunnostuksessa. On paikattu "ajattoman" mallisia kahluuhousuja, jotka päästi vettä sisään haarukoista. Saas nähdä montako vuotta nämä ajattomat mallit vielä tarjoavat kohtuullisen kuivia kahluuhetkiä. Tuntuu jotenkin siltä, että välineurheiluajat ovat olleet ja menneet jo ohitse ja on tarkoituksenmukaista hankkia vain sellaisia tarpeellisia vermeitä. Hengittävät kahluuhousut taitavat olla yli kymmenen vuoden takaisia ja niiden edeltäjä, kotimaiset paksut neopreenit, vieläkin vanhemmat. Hengittävyys kahluuhousuissakin on yksilöstä kiinni, aikana, kun itsekin olin kolmattakymmentä kiloa pareemmas kunnossa, kaikki kahluuhousut hiostivat. Nyt täytyy tosissaan tehdä töitä, että saa hien pintaan.

Päivällä törmättiin Pieskin Aslakiin, hän luuli vahvasti meikäläistä Saravon Pekaksi - kummankahan kunniaksi. Eipä sen puoleen, kalastuskumppania Liisaakin luullaan koko ajan norjalaiseksi, liekö tukan värissä siihen syy.

Totuttuun tyyliin kylätalon kalakamerat reistailee, käytössä saunan puoleinen kamera ja siinä oli viimeksi havaittu kala 9. heinäkuuta. Onneksi jokivarressa on parempaa tietoa, kuin myös siitä, että lohi käyttää noustessa enemmän oikean puoleista kaistaa. Edelleen tieto Karasjokisuulta kertoo runsaista lohihavainnoista, joista odotellaan nousevaksi Inarijokeen.

Mutta missähän puolalaiset kuppaavat?



© Asko Jaakola 2010


Sulje ikkuna