Perhokalastajan Inari- ja Tenojoki

Tällä sivulla voit lukea Inari- ja Tenojoen kalastuskauden tapahtumista "reaaliajassa" - päiväkirjamuotoiset juttut kertovat eri kalastuspaikoista, vesitilanteesta, kelvollisista perhoista ja päätelmistä lohen liikkeistä joissa.
_____________________________________________________________________________________________________________________________

Tsulleveijokisuu 3.7.2008

Eilinen ehtoo muutti kalastusjärjestelyjä, ei kutsunutkaan Paddajoen seutu. Matka tyssäsi Tsulleveijokisuuhun, josta löytyy jo Turusen Heimo, Kettusten isän ja poijaan tullessa hieman myöhemmin. Ilta kylmeni nopeasti, lähtiessä lämpö vielä toisellakymmenellä, mutta palatessa ennen puolta yötä mittarissa tasan seitsemän.
Kokonaisuutena illan tulos oli vapaata perhon uittoa lukuunottamatta luvantarkastajien vierailua paikalla. Jos arvioin kalastuspaikkaa, niin vesi olisi saanut olla pari- kolmekymmentä senttiä ylempänä tai puoli metriä alempana. Pääuoman reunus jäi sen verran etäälle matalalla tapahtuvasta kahluusta, ettei tulosta erityisesti sopinut edes odottaa. Alapään kuopassa ja virranreunassa mellastivat harjukset, jotka toki olivan eväspyörteistä päätelleen kohtalaisen kookkaita - pyyntöön ei niitä saatu edes malliksi.

Alakerran eli Dallasin suunnalta kuuluu taas mellastusta, paikallinen meso oli kieltänyt kalastamisen Dalvadaskarin ja Kuoihkakarin välisestä uomasta perusteella, että niskalla on pato. Padolla tukitaan Dalvadaskarin ja Kuoihkakarin välinen uoma kokonaan. Perhokalastajat olivat noudattaneet 50 metriä sääntöä, iltaseitsemän jälkeen patohan ei voi ollakaan enää pyynnissä.
Näiden selkkauksien osalta tuli oltua yhteydessä Lapin TE-keskukseen, kiittivät tiedoista ja lupasivat paikkakunnalle valvojavierailun pato- ja kalastuksen valvonnan tiimoilta - Kare Koivisto oli mieltä, että valvonta kuuluu yksinomaa heille.
Sen sijaan laiton uhkailu ja luvallisen kalastamisen estäminen onkin asianomistajan poliisijuttu. Ilmianto poliisille saa homman alkuun ja uskoisin, että Utsjoelta nykyään löytyy sellaiset miliisit, jotka eivät selvitystä kesken lopeta.
Pohojanmaalla ennen sanottiin notta ei sellaasta hevoosta, jolle ei kuskia löydy.

© Asko Jaakola 2008

Sulje ikkuna